Ensimmäistä kertaa baletissa

Kuva: Kansallisooppera 


Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa katsomassa balettiesitystä. Oopperassakaan en ole sen koommin käynyt. Minulla ei ole mitään kumpaakaan taidemuotoa vastaan, vaikka yllättävän moni suhtautui negatiivisesti kun kuuli aikeistani.

Minulla ei vain ole tullut koskaan mieleen käydä baletissa, kukaan ei ole vain koskaan pyytänyt, eikä yksin ole tullut lähettyä. Nyt lipun ilmaiseksi, niin ajattelin, että mikä ettei. Olen sitä touhunnut paikoissa elämässäni, joihin ei olisi koskaan pitänyt mennä.

Näkemäni Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas oli mielestäni aika perinteistä balettia. Mikään nykytanssi ei minua innostaisikaan.

En tosin tiennyt etukäteen pitäväni edes baletista, mutta mielestäni baletti oli jotenkin kaunista katseltavaa. Pakoa joskus niin rumasta maailmasta. Ihailtavaa miten jotkut myös hallitsevat ruumistaan. Itse en ole pystynyt sellaiseen koskaan. Tosin rankkaa treenaustahan se heillä on.

Aluksi yritin seurata balettia kuin näytelmää, mutta eihän siitä mitään tullut. Ilman puhetta ei oikein pysy tapahtumista selvillä, enkä tiedä, onko baletissa tapahtumilla niin merkitystäkään, vaan katsotaanko sitä vain.

Kommentit

  1. oliko rentouttavaa katseltavaa? en oo koskaan ite balettia katsellut livenä. ja toisaalta voi skuvitella, että siinä on joku tarina, jota seurata, mutta toisaalta onko niin että sitä vain katsellaan, kaunista tanssia...

    VastaaPoista
  2. Kyllä siitä käsiohjelmasta sen tarinan ymmärtää. En oikein minä muuten olisi tajunnut.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit