tiistai 2. joulukuuta 2014

Rakkauslauluja

Kohta noin kymmenen vuotta sitten kirjoitin lauluja. Ystäväni J.I. sävelsi niitä. Tässä rakkauspuolta. Enää en välttämättä osaisi tällaisia enää kirjoittaa, enkä tiedä, onko näissä kaikissa rakkaudesta kyse. Ehkäpä sen kaipuusta tai petetyksi tulemisesta. No, yhtä kaikki.

Yhden rakkauslaulun olen jo muuten aiemmin tänne laittanut.

Laulu unohdetusta rakkaudesta
Miksi tästä elämästä on tullut tällaista?
Missä on ilo, miksi kaikki on rikkinäistä?
Leikit kertaluonteiset, mihin hävisi onni?
Poistunut on ajatusten puhtaus.

Tahdon luoda elämälle tarkoituksen, tahdon olla unohdus.
Tahdon olla utelias, tahdon olla vapahdus.
Tarkoitinko todella, että olin ainoa päällä maan?
Tarkoitinko todella, että vailla huolta tulevasta elää saan?

Miksi me synnyimme pedoiksi?
Miksi emme muutu ihmisiksi?
Miksi alta sydämen vain kuultaa rakkaus?
Miksi se on arvoton, kuten lupaus?

Yksin vaellan päällä maan, sinut turvaksein kai saan.
Sinut mukanain kai elämän arvoituksiin vien.
Älä unohda minua hylättyyn satamaan.
Kerro minulle, koska alat minua rakastamaan.

Unohdetun elämän rakkauden avulla löydän,
ennen kuin itseni pelastusveneeseen köytän.
Älä unohda yksinäistä, rakastaa tahtoo hänkin.
Löytää rakkauden, etkö niin tahdo sinäkin.

 
Mikä on tuo valo?
Mikä on tuo valo, joka kuusta heijastuu silmiini?
Johtaako se minut luoksesi, johtaako se sinut syliini?
Tahdon poistaa levottomuutesi, minä tahdon sinun luoksesi.
Kysymykset on kysytty, minä tahdon vastauksesi.

Ei se haittaa, vaikket rakastaisi.
Tuo se voimaa, vain hetken varastaisi tuon.
Kiireetön on huolen kullattu tie,
poispäin kaikesta turhasta se vie.

Mikä on tuo valo, joka auringosta heijastuu silmiini.
Tuo tiedon minulle, saan sinut syliini.
Olen täynnä rauhaa, rakkautta, olen luonasi.
On vastaukset löydetty, olen sinun omasi.

Pysähtynyt on aika, jonka vaivaks sulta sain.
Vietän sen yksin, varmaa on elo vain.
Kadotin myös senkin, olen hukannut sinuun,
kun luottaa täytyis’ vain minuun. 

 
Helminauhat

Tänään kirjoitin laulun, siinä ei ollut sanoja.
Se ei ollut laulu, ei tällä kertaa.
Sen on tarkoitus ilahduttaa, sen on tarkoitus rikastuttaa.

Luin kirjaa, opin kertomaan sanattoman tunteen,
opin taidon, jota monet ovat minulta pyytäneet:
osaan olla kaunis, mutta sanomattoman ruma.
Osaan pyytää itseäni olemaan hiljaa.

Kunnioitin kuolleita, elävät hautasin kuvikseen.
Lähdin silloin, kun olisi pitänyt jäädä.
Pysähdyin silloin, kun olisi pitänyt mennä.
Itsekseni naurahdan, pysähtymättä lähden.

Helminauhat katkoin puron raikkaaseen solinaan.
Annoin itselleni mahdollisuuden antaa anteeksi,
pyysin elämälle mahdollisuutta puhdistaa,
kaiken hyvän alkaneeksi julistaa.

 Etsinyt olen rakkautta
Olen ollut eksyksissä kaupunkien kaduilla.
Olen juopunut lupauksista ja viinasta.
Kaikki sen takia,
etten ole löytänyt,
sitä mitä niin hartaasti olen etsinyt.

Etsinyt oon rakkautta.
Ootko sinä se, jota odottanut oon?
Ootko sinä se, joka kaiken muuttaa voi?
Ootko sinä se, jolla merkitystä on?

Olemaan huoleton, on minutkin huijattu.
Minusta on tehty pelle, vaikka runoilija oon.
Olen antanut niin paljon,
etten osaa vastaanottaa.
Enkä osaa myöskään pyytää,
siksi pyydänkin niin vähän.

Etsintäni johtanut on sinun luoksesi.
Mutta löydätkö minut? Uskallatko avata sieluni?
Sellaisena kuin olen.
Sellaisena kuin olet.
Uskallatko sanoa, sinua rakastan?

Syleilisitkö minua?
Lohduttaisitko minusta surun pois?
Rakastaisitko minua?
Kestäisitkö minua loppuun asti?

 
Rakastunut enkeli
Enkeli laskeutui taivaasta kohdatakseen rakkauden.
Vain vaiko itseään tapaamaan, tappaakseen yksinäisyyden.
Juhlava ei ollut alku lainkaan rakkaudelle pienen enkelin,
kun sujautti mies enkelille sadan euron setelin.

Reitti enkelin kulkee kautta Helsingin,
kunnes palaa hän kotiin Pietariin.
Ei rakkautta hän etsi, vain rahaa.
Ei häntä moni kaipaa, joku tahtoo sentään pahaa.

Lihanhimo miehet hänen luokseen ajaa,
varovasti saa heidät hipomaan ovea lujaa,
rakastuneen enkelin osoitteessa Bulevardin.
Odota hetki, vapautuu kohta syli enkelin.

Se syli kulunut pois on rakkaudesta,
asiakkaat kadonneet on vaimojen ja lastensa luo.
Kuka lämmittäisi sylin rakastuneen enkelin,
tarjoaisi turvan ja viiniä lasillisen.

 
Lähi-Idän hillityt yöt

Kaikki sattuu hetken, jotta voi unohtaa.
Kaikki riippuu onnesta, johon ei voi luottaa.
Salamanterin siivin elämä suo sulle janoaan.
Tartu elämään, valittavat orjat vainoaan.

Olen innostunut tästä hetkestä,
jolloin kaikki pysähtyy.
Suhun pystyin luotta
(maan),(hän) oot kuin Pikku Myy.
On sulle tehty aivoleikkaus, ilmestynyt monta aurinkoa.
Sä oot kuin Drusilla, mutta sulle on jatkoa.

Lähi-Idän hillityt yöt takoo oveamme,
yhä me vain mietimme, koitimme onneamme.
Kuinka monta kertaa sanoin sulle kiitos, silmäni,
sulle kynälläni kirjoitin kirjeitä, oi virheitäni.

Minun nimeni on Jeesus, edes yhden illan,
tartuin sua kädestä, tunsin vaatteitesi villan.
Irtauduimme toisistamme, viileässä synnissä valot,
Tripolin kivitetyt kadut, koskemattoman karmeat salot.

Musta kerrotaan aina sanat kuolleen oppineen.
Kuinka tunsin sun kivettyneen sielun, nyt
edesmenneen.
Kuinka meistä kerrotaankaan tarinoita ainutlaatuisia.
Mä ja mun jäinen Drusilla, aina yhtä kiivasluonteisia.

Ohitettu hetki, tuhansien vuosien rakkaustarinat,
vaeltajat, viljelijät, tuhottujen tammien viimeiset varinat.
Mä tuon itseni sun eteen, riisun naamion,
tuotko mulle itsesi, kutsusi muotovalion.

 
Kiltti tyttö
Se haaveilee kaikesta kauniista. Kaikkee ikävää hän vain saa.
Se tahtoo olla onnellinen,
mut päivän mittaan sataa.

Huolia elämä sille tuo.
Harvoin mitään kaunista suo.

Mut’ kun se ymmärtäis’, et’ sitä rakastamme.
Kun se tietäis’, et’ siitä välitämme.
Se mikä oli haave,
on nyt kahle.

Elämä on kaunis, näemme sen.
Vastaan se tulee, on onnellinen.
Onneks niin.

Rauhaa se etsii buddhastakin.
Ja välillä löytyy ilokin.
Myös muistot, inhot, näin se kertoo.
Että kauniista innostuu.

Mutta kun pidämme siitä niin.
Mutta kun uskomme siihen niin.
Mutta kun välitämme siitä niin.
Mutta kun niin, niin ja niin.

Elämän ei pitänyt olla kiltti tyttö.
Huomiota, rakkautta se janosi.
Moni muu ja uskollinenkin katosi. 

 
En kaipaa lääkkeitä kipuun

Yks tabletti kolme kertaa päivässä kipuun
luki reseptissä, jonka lääkäri-setä kirjoitti.
Mutta ei se auta, se nainen mun sydämeni jo hajoitti.
Voi lääkäri-setä, anna jotain muuta, olen mennyt vipuun.

Lääkkeet auttaa joka kipuun,
vaan ei silloin kun sydän menee väärään vipuun.
Keksikää kemistit te vaan lääkkeitä.
Mä en usko teitä, rakkaus on kipusäikeitä.

Sua en jättänyt pulaan,
otatko mut taas mukaan.
Ilman lääkkeitä mä pärjään,
tuu beibi mun härmään.

Mun härmässä asuu suuria unelmia,
valkoisia valheita, poistettuja anelmia.
Mun härmässäin on tilaa sulle,
mun kuningatar Kristiinalle.

Purkkisi lääkäri-setä siis roskikseen heivaan,
vaikka mun kuningatar katosi jonnekin reivaan.
Lääkäri-sedän tabletteja en enää kaipaa,
hajonnut sydän vielä se jollekin kelpaa. 

 
Pidätkö musta?
Radiosta tulee taas rakkauslaulu.
Se mieleen tuo sun naamataulun.
Mietin missä olet, sä pidätkö musta?
Tänään laitoin viestin, kun oli uskallusta.
Yksikin sun sana sulta rauhoittaa.
Muuten huoli unen multa karkoittaa.

Monta iltaa hukkaan annoin mennä.
Vihdoin aloin nyt kirjoittaa.
Siitä, miten tärkeä mulle olet.
Siitä, miten haluan sut valloittaa.
Kerrankin tajuan nyt odottaa,
sua en tahdo mihinkään hoputtaa.

Jospa sun tuntees ois samat kun mulla,
silloin mun parempi ois viereen tulla.
Niin monta kertaa pilannut oon kaiken.
Syyttänyt muita, kiistänyt kaiken.
Ihastunut olen miljoona kertaa,
rakastunut en ennen sua pätkän vertaa. 

Sinusta en enää syttynyt

Turhaan tunnet olevasi kaukana tavoitteestasi.
Sanot olevasi onnellinen, mutta kehosi puhuu muuta.
Turhaan meikkaat itses alle maskaran, sun sielus paljastaa
turhamaisuutes nään läpi sinun,
ja syy se on minun.

Et enää keikistelylläsi rikkaita viehätä ja nöyryydelläsi nauratat.
Sivussa kaikesta, apua kaikilta savutat.
Unohdat, minua satutat.

Se on loppu nyt, en susta enää syttynyt.
Miltä tuntuu, kun tavoitteesi turhaa enää painavat.
Kipu, se vain tuntuu välimatkallasi pohjaankin.
Ja ne nauraa, sua turhaks’ kauneudessasi

Minä olen unohtanut, sinä olet uponnut.
Sanot olevasi täydellinen, mutta tilisi puhuu muuta.
Turhaan juokset totuutta pakoon, sillä sun sielus paljastaa
epäonnistumises nään läpi,
ja syy se on sinun.

Et enää keikistelylläsi rikkaita viehätä ja nöyryydelläsi nauratat.
Sivussa kaikesta, apua kaikilta savutat.
Unohdat, minua satutat.

Se on loppu nyt, en susta enää syttynyt.
Miltä tuntuu, kun tavoitteesi turhaa enää painavat.
Kipu, se vain tuntuu välimatkallasi pohjaankin.
Ja ne nauraa, sua turhaks’ kauneudessasi

5 kommenttia:

  1. hyviä runoja. toisiks viimeinen ja ensimmäinen on tosi hienot

    VastaaPoista
  2. Näistä on tosiaan aikaan. Nykyään syntyisi ehkä erilaisia ja ei ehkä näin yksinkertaisia.

    VastaaPoista
  3. yksinkertainen on kaunista. vähemmän on joskus enemmän..

    VastaaPoista
  4. Niinpä. Joskus kun sen ymmärtäisivät taiteen portinvartijatkin.

    VastaaPoista
  5. niin, ymmärrystä ei varmaan aina ole, mutta onneks on niitä, jotka ymmärtää

    VastaaPoista

Gadgetissa oli virhe