maanantai 2. maaliskuuta 2015

Nimipäivistä raju riita

Pertti Kurikan nimipäivät voittivat Suomen euroviisuedustajuuden Wieniin tänä vuonna. Kansan äänillä. Poru alkoi, niin kuin monessa tunteita kuohuttavassa asiassa alkaa. Niihin ei valitettavasti kuulu Suomen talous tai muut merkittävät asiat.

Ajattelin, ettei minulla tähän vyyhteen ole lisättävää. Eikä mitään nasevaa uutta olekaan, mitä nyt bändin laulaja pummasi minulta kerran tupakkaa Mannerheimintiellä.

Jos maailma olisi sellainen paikka kuin sen tulisi olla, niin olisi täysin luonnollista, että kehitysvammainen punkbändi edustaa Suomea. Kehitysvammaiset vain ovat sattuneet syntymään erilaiseksi kuin valtaosa väestöstä.

Samalla tavalla ns. suvaitsevaiset tekevät kehitysvammaisuudesta erikoista korostaessaan bändin kehitysvammaisuutta alituiseen.  Sitten ovat ne, jotka luulevat Euroviisujen olevan Suomi-markkinointia ja ettei kehitysvammaiset anna hyvää kuvaa Suomesta.

No, kehitysvammaisia lienee jokaisessa euroviisujen osaanottajamaassa. Ja mikä olisi valheellisempaa markkinointia kuin uskotella, että Suomessa kaikki olisivat kauniita ja rohkeita. Siinä, pidetäänkö kehitysvammaisia laitoksessa piilossa ja kuinka paljon he ovat ihmisten ilmoilla, eroa on Euroopassamme runsaasti.

Pertti Kurikan Nimipäivien Aina mun pitää ei sävellyksenä ole häävi, sen uskallan sanoa, sanoitus on mainio. Voittaa viisujen rakkaushöpinät ja muut täytesanat mennen tullen.

Heput itse sanovat menestyksensä salaisuudeksi sen, että ihmiset tykkäävät heistä. Niinpä, siitä menestyneessä musiikkikappaleessa on kyse.

Euroviisut vaikuttivat ennen Lordin voittoa pystyynkuolleelta kisalta, mutta nyt lähes jokavuosi nousee jotain yllättävää. Valitettavasti itse musiikki tuppaa jo jäämään sivuun, jos viisuissa nyt koskaan on ollut Abba poislukien mitään järin mullistavaa ilmiötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe