kreivi lindgreenit ja rakastavat naiset



Kreivi Pertti Ylermi Lindgren kuoli kaikessa hiljaisuudessa Ruotsissa alkuvuonna. Hän oli aikoinaan Suomessa tunnettu naistenhurmaaja ja huijari. Ruotsissa hän mitä ilmeisimmin luopui taipumuksistaan.

Naistenhuijaajat ovat oma heimonsa. Voisi luulla, että nykypäivän naisiin ei enää uppoa ystävällinen ja lipevä mies,  toisin oli kreivin aikoina 60-luvulla. Silti näitä naistenhuijaajia aika ajoin ilmestyy julkisuuteen.

Naisilla lienee loputon tarve saada huomiota ja kauniita sanoja miehiltä. En oikein keksi muutakaan syytä, miksi kreivilindgreneillä riittää työmaata.

Olisiko huijareiden taika sitten se, että he antavat sen kuvan, että kuuntelevat naista. Käyttävät sitten hyväkseen julmasti naisen herätettyjä tunteita, jotka ovat voineet olla jäähyllä vuosiakin.

Miehen asemalla on naisen sydämen valloituksessa valtava asema. Jos onnistut uskottavasti esittelemään itsesi kreivinä, olet toki vahvemmilla kuin työttömänä. Samaan aikaan jos osaat olla haavoittuva, naisen apua kaipaava, mutta miehekäs, niin saatat olla seuraava Kreivi Lindgren.

Kommentit

  1. Miksi julkisuuteen ei nosteta naisia, jotka huijaavat vanhat, rikkaat miehet naimisiin kanssaan? Koska siinäkin tapauksessa mies on hyväksikäyttäjä: irstailija, joka "ostaa" nuoren naisen itselleen.

    VastaaPoista
  2. Se on totta, että miehiäkin vedätetään. Ei tarvitse olla edes erityisen rikas ulkomailla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit