tiistai 26. toukokuuta 2015

Tärkeintä on tarina

Olen elättänyt viitisen vuotta itseni toimittajan työllä. Tuohon aikaan mahtuu jos jonkinlaista haastateltavaa ja artikkelia. Jotkut ovat jääneet elävästi mieleen ja toiset unohtuneet. Yhtään ihmistä en ole unohtanut, muistaisin heidät heti, jos he kävelisivät vastaan.

Olen kirjoittanut juttuja tavallisista ihmisistä, julkkiksista, kohujuttuja, asiajuttuja. Olen siinä suhteessa onnekas. Minun ei ole tarvinnut juuttua yhteen aihepiiriin koskaan. Joistakin jutuista olen ylpeä, joistakin vähemmän ylpeä, mutta yhtäkään en kadu.

Yksittäisistä haastateltavista ja jutuista en mielelläni puhu. Säästettäköön ne sitten vaikka muistelmiin, jos joku on sellaisesta kiinnostunut ja saan sellaisen aikaiseksi. Mainittakoon kuitenkin pornokuvaaja Kullervo Koivisto. Siinä oli äärettömän intensiivinen, ellei tuskainen mies. 

Haastateltavan tekee mielenkiintoiseksi tarina. Ihmisellä täytyy olla tarina. Lehdistötiedotteet sliipattuine sanoineen joutavat usein roskakoriin. Varsinkin kun monesti on mahdotonta löytää tiedottajan kautta haastateltavaa. Joskus tuntuu, että he haluavat miltei olla esteenä. Näin olen kuullut monen toimittajan suusta.

Hyviä tarinoita on vaikea löytää. Harvoin, jos koskaan ne kävelevät luokse. Jokaisen ihmisen tarina on tärkeä, muttei siitä välttämättä lehtijuttua saa, josta ihmiset sitten pahastuvat. Pidän miehisten tarinoiden kirjoittamisesta, mutta toisaalta olen haastatellut lukuisia naisia vaivatta. Kykenen soljumaan henkilöstä toiseen ja lähes jokaiseen olen saamaan jonkinlaisen kontaktin.

Jostain syystä haluaisin haastatella Gerard Depardieuta. Hänestä huokuu valtavaa voimaa ja tuskaa samaan aikaan. Elämäniloa ja kuolemankaipuuta. Hän on saanut paljon ja menettänyt paljon. Sen rinnalla väkisin tehty luomus kalpenee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe