maanantai 7. marraskuuta 2016

Amedeo Modiglianin näyttelyssä

Kävin viime viikolla Amedeo Modiglianin näyttelyssä. Edellisillan baari-illan tuoma tai suoma väsymys herkisti yhden tunnetuimman boheemitaiteilijan näyttelyyn, vaikka muut vieraat näyttivät valtaosin minua säntillisemmiltä taiteenystäviltä.  Onneksi Ateneumin baarissa naukattu yksi kallis lonkero toi hieman helpotusta. Olen varma, ettei Amedeo tästä itse pahastunut. Kas tuossa allahan hän onkin.



En luennoi Amedeo Modiglianin taiteesta sen enempää, sillä minua suurempia asiantuntijoita on olemassa. Sen verran voin sanoa kiinnostuneille, että 35-vuotiaana Pariisissa 1920 kuollut Modigliani on tunnetuin alastonmaalauksistaan, jossa mallit ovat kuvattu hyvin pitkulaisina sekä Modigliani tunnetaan myös muotokuvistaan ystävistään ja rakastetuistaan.

Modiglianin elämä oli kuin boheemitaiteilijan oppikirjasta ja 1900-luvun Pariisissa rietastelu toki vielä onnistui halvallakin, kun hinnat eivät olleet karanneet käsistä. Mutta siltihän taiteilijalta on aina rahat loppu, koska jo myyttikin määrittää, että taulut myyvät vasta kuoleman jälkeen. Näin kävi Amedeollekin.

Modigliani oli kyllä sairaalloinen pienestä pitäen, keuhkotautinen totta kai. Ja tietenkään pämppääminen ei hänen terveyttään sitten yhtään parantanut. Lopulta se sitten petti.

Yksi Modiglianin sanoma jäi minulle mieleen. Hän sanoi, että haluaa maalauksissaan saada kohteensa sielun kaikkien nähtäville. Taidemaalareilta ja kuvanveistäjiltä tuo onnistuu helpommin kuin kirjailijoilta luulisin. Me kirjoittajat yritämme vain epätoivoisesti kuvailla sielua. Mutta eivät kaikki taida sitä sielua niin hyvin taidemaalareistakaan kuin Modigliani, jonka maalauksista kyllä hehkuu muotokuvattavan sielu, eikä edes tämän meidän näkemämme maailman yksi yhteen jäljennettynä.

Siltikään Modigliani ei koskaan liimannut vain risua kankaalle ja väittänyt sen olevan taidetta. Hänen teoksensa ovat taidetta mitä suuremmassa merkityksessä.

Kuten taiteiljoilla yleensä, myös Modiglianilla oli suuria ja kuluttavia rakkaustarinoita tilillään. Onnellisesti ne tietenkin harvoin päättyivät. Viimeinen rakkaustarina päättyi kahteen kuolemaan. Modiglianin ruumiin annettua lopullisesti periksi ikuisuudelle, hänen rakastettunsa Jeanne Hebuterne hyppäsi kuolemaansa. Syntymätön lapsi vatsassaan.

Modigliani haudattiin Pere Lachaisen kuuluisalle hautausmaalle Pariisiin. Myöhemmin myös Jeanne pääsi miehensä viereen sitaateilla Uskollinen kumppani äärimmäisellä uhrauksella. Näin vapaasti suomennettuna. Vaikuttavaa, että jonkun rakkaus voi olla niin suurta, ettei kykenee elämään ilman toista.

Suuria taiteilijatarinoita nämä. Siksi ikuisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe