Miksi Jumala ei kuuntele?

Kautta aikain ihmiset ovat ihmetelleet, että jos Jumala kerran on olemassa, niin miksi maailmassa on kärsimystä ja miksi Jumala ei kuuntele ja auta.

Lienee mahdotonta, ettei kärsimystä olisi olemassa. Se taitaa kuulua elämään siinä, missä onnikin. Mutta jalostaako kärsimys, se on eri asia. Joskus jalostaa ja joskus tekee katkeraksi.

Olen lueskellut viime viikkoina kirjaa nimeltä Hyväksy itsesi, uskalla elää. Yksi sen tärkeä pointti on mielestäni kohdassa syyllisyys ja huolehtiminen.

Me ihmiset tunnemme syyllisyyttä monesta asiasta. Joko olemme oikeasti tehneet jotain pahaa, josta tunnemme syyllisyyttä tai tunnemme syyllisyyttä siitä, ettemme ole tarpeeksi hyviä.

Syyllisyydentunnetta myös iskostetaan meihin pienestä pitäen. Se on eräänlainen vallankäyttökeino saada toinen ihminen tuntemaan syyllisyyttä.

Ja kaikesta huolehtiminen se vasta estääkin ihmistä elämästä. Ei ole muuta hetkeä kuin nykyhetki, sen kun vain hyväksyisi ja nauttisi siitä.

Silloin Jumalankaan ei tarvitse kuunnella.

Kommentit

  1. Jos Jumala on hyvä, kaikkivoipa ja kaikennäkevä, miksi maailmassa on niin paljon pahaa ja kärsimystä? Ilmeisesti yksi noista kolmesta Jumalan ominaisuudesta ei pidä paikkaansa.

    1) Jumala on hyvä ja kaikkivoipa, mutta ei näe kaikkea. Aika heikko esitys Jumalaksi.

    2) Jumala on hyvä ja kaikennäkevä, mutta ei kykene korjaamaan pahuutta maailmasta. Kelvoton Jumalaksi.

    3) Jumala on kaikkivoipa ja kaikennäkevä, mutta täysi paska. Tämä on se ikävin vaihtoehto.

    VastaaPoista
  2. ”He oppivat, että Adonai, meidän Jumalamme ei ole hyvä.”

    Jumala ei ole hyvä tai oikeudenmukainen, kuten raamatusta käy ilmi, vaikkapa seuraavista esimerkeistä.

    Sota amalekilaisia vastaan: ”Näin on Herra Sebaot puhunut: 'Olen päättänyt rangaista amalekilaisia, koska he asettuivat israelilaisten tielle, kun nämä tulivat Egyptistä. Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.” (1. Samuelin kirja, 15 luku)

    Jumala ei rankaissut faaraota vaan koko Egyptin kansaa. EGYPTIN VITSAUKSET: Veden muuttuminen vereksi, mikä tappoi kaikki kalat ja muut vesieläimet; sammakot; sääsket; paarmat; karjarutto; paiseet; raesade; heinäsirkat; pimeys; ihmisten että karjan esikoisten äkillinen kuolema.

    VastaaPoista
  3. Hyvä ja paha tulee taistelemaan iät ja ajat.
    Mitä tulee kärsimykseen,ni niin kauan kun on ihmiselämää,niin kauan on myös kärsimystä täällä maailmassa.
    Jalostaako kärsimys..riippuu ihmisestä varmaan ja kokemuksesta.
    Joskus elämässä on vaan asioita joita järjellä ei voi selittää. Tarvitseeko edes kaikkia asioita todistaa...ja jos tarvii..niin miksi ihmeessä?
    Itse ajattelen että ihmisille on annettu järki ja valinnanvapaus.
    Tottakai ihmetyttää maailmassa vallitsevat pahuudet,sodat,nälkäkuolemat,epäoikeudenmukaisuudet ja luonnonkatastrofit terrorismista puhumattakaan
    On selvää että herää kysymys missä apu?

    VastaaPoista
  4. Hyvä ja paha tulee taistelemaan iät ja ajat.
    Mitä tulee kärsimykseen,ni niin kauan kun on ihmiselämää,niin kauan on myös kärsimystä täällä maailmassa.
    Jalostaako kärsimys..riippuu ihmisestä varmaan ja kokemuksesta.
    Joskus elämässä on vaan asioita joita järjellä ei voi selittää. Tarvitseeko edes kaikkia asioita todistaa...ja jos tarvii..niin miksi ihmeessä?
    Itse ajattelen että ihmisille on annettu järki ja valinnanvapaus.
    Tottakai ihmetyttää maailmassa vallitsevat pahuudet,sodat,nälkäkuolemat,epäoikeudenmukaisuudet ja luonnonkatastrofit terrorismista puhumattakaan
    On selvää että herää kysymys missä apu?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit