Niin se elämä heittelee eli freelanceriksi

Paljon on aikaa vierähtänyt, kun olen edellisen kerran kirjoitellut. Ajatukset ovat olleet paljon muualla, mutta nyt ne alkavat olla kasassa.

Vakituinen työsuhteeni päättyi. Sopimusteknisten syiden takia en voi siitä enempää kertoa. Eikä se kai olisi muutenkaan järkevää, kun pienet ovat piirit Suomessa media-alallakin.

Ja onhan tässä totuteltu ajatuksen tasolla uuteen elämään.

Niin. Kyllähän sitä vähän niin kuin joutuu luomaan itsensä uudelleen, kun siirtyy kuukausipalkkalaisesta freelanceriksi. Onneksi tietenkin välimuotojakin löytyy, kuten osuuskunnat, joiden kautta voi tehdä töitä. Ehkä tämä voi olla hyväkin asia, varsinkaan kun taloudellista hätää minulla ei ole heti.

Niin. Antakaahan minulle töitä. Ja niitä toki itsekin etsin, harvalle freelancerille niitä valmiina tulee.

Minä osaan mitä vain. Minä kirjoittelen niin jutut tavallisista ihmisistä kuin julkkiksistakin. Yhteiskunnallisia asioita unohtamatta. Tiedottajanakin olen joskus elämässäni ollut. Voin jopa kirjoittaa nettisivujanne varten tekstit.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit