Mitä on olla suomalainen?

Anonyymi täällä jo kyseli, että mihin Esa on kadonnut. Täällä ollaan ja hengissä ollaan. Ystävällisesti hän keksi minulle jälleen kirjoitettavaa. Tartun aiheeseen mitä suomalaisuus merkitsee minulle. Joskus olen aiheesta saattanut kirjoittaa, mutta siitä on niin kauan aikaa, etten enää muista ja ajatuksetkin vaihtuneet.

Oma suomalaisuuteni on sellaista, etten tee siitä numeroa. Tunnen olevani suomalainen, vaikka muuttaisin toiseen maahan, niin tuskin se katoaisi minusta. Itseeni ei ehkä suomalaisuuden kliseet tehoa, joita esimerkiksi mainoksissa tykätään helliä, kuten esimerkiksi, ettei juuri puhu mitään ja vielä vähemmän tunteista.

Ja onhan tämä koko suomalaisuuden käsitys aika myllerryksessä. Se näennäisesti samasta puusta veistetty kansa on aika mennyttä elämää. Mutta mistä suomalaisuudessa pidän, että valtaosa suomalaisista on aika rehellistä porukkaa. Jopa pummit kertovat suoraa haluavansa rahaa kaljaan, eivätkä keksi mitä omituisempia kusetuskeinoja, kuten ulkomailla tehdään.

Se minua ihmetyttää, kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, että kuinka paljon täällä nojataan suomalaisuuden ytimenä sota-aikoihin. Sitä toki tehdään toki muuallakin, kuten itänaapurissamme. Ehkä noista sota-ajoista haetaan jotain sankarillisuutta, jota kyynisinä aikoina on vaikeampi vain löytää. Jopa lelusalakuljettaja paljastui ihan muuksi, mitä ulkokuori antoi ymmärtää.

Suomalaisuudessa on takerrettu usein melankolisuuteemme ja ahdistukseemme. Itse olen melankolinen ihminen, ja tämän piirteen tunnistan itsessäni. En sitten tiedä, mistä tämä piirteemme johtuu. Ilmastollakin lienee osuutensa asiassa ja saattaa olla, että meillä yhä suljetaan tunteita sisälle ja ennen kaikkea pelätään paljastaa oma heikkous.

Mielenkiintoista on ajatella, miten suomalaisuus koetaan sadan vuoden päästä. Olen aika varma, että ne piirteet, joita itsessämme tunnistamme ovat silloin ihan muuta. Tai sitten ei. Time will tell.

Kommentit

  1. Se on mielenkiintoista kuinka suomalaisuus koetaan ja nähdään.Kokeminen ja näkeminen voi olla myös ristiriidassa. Sekin on kiintoisaa miten maahanmuutto vaikuttaa suomalaisuuteen.

    VastaaPoista
  2. Vielä aiheeseen liittyen..niin kirjoitit että suomalaisuus ei muutu vaikka ulkomailla olisitkin.
    Jotkut suomalaiset jotka ovat muuttaneet ulkomaille ja tulleet suomeen käymään tai mahollisesti asumaan takaisin niin ovat kokeneet aikamoisia sopeutumisvaikeuksia.
    Kiintoisaa on miten suomalaisuus mielletään tai nähdään maahanmuuttajien näkökulmasta versus miten syntyperäinen suomalainen suonalaisuuden kokee. Eikä tässä oo tarkoitus erotella tai vastakkainasetella.
    Pidän itse suomalaisuudessa rehellisyydestä ja ystävällisyydestä. Pidän järjestelmällisyydestä ja siitä että aikatauluista pidetään kiinni.
    Metsät,puhtaus ja kauniit luonnonmaisemat tulevat myös mieleen suomalaisuudesta. En allekirjoittaisi että kaikki suomalaiset on ujoja tai sisäänpäin kääntyneitä. Mutta kyllä totuutta on siinä että esim.kerrostalossa ei voi tietää kuka on naapurisi tai esim.saat ensimmäisen moi tervehdyksen 7v jälkeen asuttuasi talossa. Aina on poikkeuksia mutta kyllä iso osa ihmisistä haluaa ilmeisesti elää omassa rauhassaan.
    On asioita joita todella arvostam suomalaisuudessa jotka mainitsinkin mutta sitten on asioita joissa on kehittämisen varaa. Eikä ne kehittämisen kohteet johdu suomalaisuudesta vaan pikemminkin modernisoitumisesta ja tästä rahaan ja ahneuteen/itsekkyyteen liittyvästä ilmöstä universaalisella tasolla.
    Miten ihmiset voisivat aidosti välittää toinen toisistaan ilman että siinä olisi jotain "taka-ajatusta" miten voisi auttaa toista koska tulee se päivä että itsekin apua tarvitsee...sellainen aito läsnäolo tai kiinnostus toisen hyvinvoinnista..se tuntuu olevan kadoksissa monilta...

    VastaaPoista
  3. Varmaan totta joo, että moni asia muuttuisi, jos lähtisi Suomesta ja palaisi 20 vuoden kuluttua takaisin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit