Oodi-kirjasto omistettava näille ihmissieluille

Helsingin keskustakin saa kohta vihdoin oman kirjaston ehkä hieman syrjässä olevan Rikhardinkadun kirjaston lisäksi. Parhaillaan etsitään kisan avulla sitä kansanryhmää, jolle uusi kirjasto omistetaan. No, minäpä listaan joitakin omistuskohteita.

Ehdottomasti kirjasto olisi omistettava ensisijaisesti epäonnistuneille kirjailijoille. Niin monen haaveet ovat romuttuneet, vaikka toiveikkaana haettiin klassikkoja kirjastosta. Ei heille ole edes patsasta missään.

Kirjailijoiden äidit sekä epäonnistuneiden että onnistuneiden äidit ansaitsevat myös omistuskirjoituksensa. Hehän ovat aina uskoneet kirjailijoihin, jos kukaan muu ei ole. Sama koskee kirjailijoiden muita omaisia ja läheisiä.

Muusatkin ansaitsevat omistuskirjoituksen. Ei ole helppoa olla hankalien ja itsekkäiden taiteilijoiden innoittaja ja vielä hoivata taiteilijaa. Ettäpä vielä olla jännittäväkin, että taiteilija/kirjailija/runoilija saa innoituksensa.

Mesenaatit eli kirjailijoiden rahoittajat ansaitsevat hekin taatusti omistuskirjoituksen. Oli sitten kyseessä valtio apurahoineen tai yksityinen hellämielinen ihminen. Mikään ei ole jalompaa kuin rahoittaa persaukista onnistunutta tai epäonnistunutta kirjailijaa. 

Kirjastolaitoksen luojat ansaitsevat myös omistuskirjoituksensa kirjastoon.  Ilman heitä ei olisi kirjailijoita. Tai ainakaan heitä ei olisi niin paljon.

Kommentit

Suositut tekstit