tiistai 24. heinäkuuta 2018

He pakenivat metsään

Katselin erään dokumentin. Se kertoi 1980-luvulla metsiin eristäytyneistä Vietnamin sodan veteraaneista. He olivat päättäneet jättää taakseen kaupungin, ystävät ja perheensä ja elivät lähes erakkoina metsässä kuka missäkin mörskässä. Osan heistä olivat muut hylänneet, kun eivät enää jaksaneet.

Sanomattakin lienee selvää, että moni heistä kärsi eriasteisista traumoista vielä vuosikymmenen jälkeen sodasta. He eivät päässeet muistoistaan irti ja osa jopa piti niistä kiinni viimeiseen asti, eikä edes halunnut kuulua ympäröivään yhteiskuntaan. Sinänsä mielenkiintoinen dilemma. Yhteiskunta lähettää sotaan, mutta pesee sen jälkeen kätensä niistä, jotka eivät palattuaan solahda mukavasti mihinkään virkaan. Näin ainakin ennen.

Olisi kiva tietää, kuinka moni noista miehistä on vielä elossa ja mitä heille kuuluu nyt. Yritin etsiä tietoa, mutta en löytänyt.

Itseäni kiehtoo ajatus myös siitä, että jättäisi hyvästit koko yhteiskunnalle ja painuisi elämään yksin jonnekin. Opettelisi huolehtimaan itsestään. Aika vähällä ihminen selviää loppujen lopuksi. Itse taidan olla kuitenkin liian sosiaalinen moiseen radikaaliin ratkaisuun. Se on tietysti eriasia, jos kokee jonkinlaisen valaistumisen ja järkkymisen, että oma elämä mullistuisi, mitä se on tosin viime vuosinakin jo tehnyt.

Itsensä kanssa on helpompi elää yksin perämetsissä. Missään se ei ole vaikeampaa kuin kaupungissa. Ja missään ei myöskään ole niin yksin kuin kaupungissa, jos on yksin. En voi väittää olevani luontoihminen, vielä vähemmän selviytyjä luonnossa, mutta kyllä luonnossa kuulee itseään vain paremmin kuin kerrostalokaksiossa Helsingissä.

Jokainen ihminen lähtökohtaisesti taitaa ajatella, että täysin yksin ei voi pärjätä. Se on ehkä sitä pelkoa siitä, että jää yksin. Mutta jos jää vapaaehtoisesti yksin, niin silloin ei ole yksin. Luulen.

1 kommentti:

  1. Yksinolo omasta vapaasta tahdosta versus yksinolo itsensä riippumattomista syistä on mielenkiintoinen aihe. Kaupungissa itsessään on jo niin paljon ärsykkeitä ja informaatiotulvaa,että sekin voi tuntua joillekin ahdistavalta väenpaljoudelta,jos kokee suoranaista yksinäisyyttä.
    Itse ajattelen niin että suurin isa ihmisistä kaipaa toista ihmistä eivätkä halua tilanteeseen,jossa ocat yksin.
    Olen samaa mieltä siitä että luonnossa ihminen kuulee paremmin itseään kuin kaupungissa. Onko se ajan pysähtyminen luonnon helmassa,vai mikä saa rauhoittumaan..

    VastaaPoista