perjantai 13. syyskuuta 2019

Teatterissa: Sapiens: Ihmiskunta kaatuu älykkyyteensä ja ahneuteensa

Kuva: Katri Naukkarinen/Kansallisteatteri
Ihmiskunnan historiaa on vaikeaa sulloa yhteen näytelmään. Kansallisteatterin Sapiens sitä kyllä edes yrittää. Se hakee tai antaa katsojalle itse mahdollisuuden itse hakea vastauksia kysymyksiin, kuten mihin olemme menossa, miksi meille ei mikään riitä ja oliko teknologinen kehitys oikein? Puhumattakaan kapitalismin oikeutuksesta.

Sapiensin kaltaista näytelmää en ole koskaan nähnyt. Näytelmää, joka toimii kertojan ja näyttelijöiden elekielen varassa. Oli sitten Yuval Noah Hararin alkuperäiskirjan maailmankatsomuksesta mitä mieltä tahansa. Itse en ole hänen kirjojaan lukenut, joten varsin avoimin mielin saatoin näytelmästä nauttia.

Avaran luonnon Jarmo Heikkisen ottaminen kertojaksi oli muuten loistoveto. Tuttu ääni tuo keveyttä raskaaseen aiheeseen. Sellaisen olon, että nyt katsellaan ihmisdokumenttia. Onhan ihmiset saaneet alkunsa Afrikan savanneilta, jossa Avara luonto vierailee usein.

Minä pidin henkilökohtaisesti myös siitä, että ihmiset esitettiin dioraamoissa, pienissä laatikoissa, joissa voimme tutkia ihmistä kuin televisiosta. Aivan kuten ihminenkin tekee eläimille. Ihminen oli laji muiden lajien joukossa. Näyttelijöiden kasvojen naamioinen myös esti inhimillistämästä ihmisiä ja siten tarina pysyi tärkeimpänä, ei näyttelijät.

Eikä Hararin käsitys ihmiskunnasta mikään lempeä ole. Onneksi sitä on näytelmässä hieman kevennetty. Mutta ihminen on eittämättä ekologinen sarjamurhaaja, kuten näytelmässä todetaan. Ihmiskunnan tuhoksi koitui ihmisen liian tehokas ajattelukyky, joka auttoi ihmiskuntaa elättämään niitä tulevaisuusmaakareita, joista ennen ei olisi ollut heimon elättäjiksi. Nämä maakarit ovat luoneet sen kuvitteellisen todellisuuden, johon politiikka, rahatalous ja oikeastaan kaikki nykyisin perustuu.

No. Ihan kaikkea ei ole teknologiaa ja ihmisen halua rikastuakaan syyttäminen. Näytelmä kertoo, että ihminen on ainoa laji, joka kuvitteellisella ideologialla tai uskonnolla kykenee hallitsemaan kokonaisia ihmisjoukkoja. Ei paviaani suostu kuolemaan pelkän kuolemanjälkeisen paratiisin lupauksella. Ihminen suostuu.

Koska aihe on vaikea, niin näytelmän näkeminen toisen kerran saattaisi avartaa mieltä enemmän. Niin paljon hyviä ajatuksia ja knoppeja heitetään päälle puoleentoista tuntiin, että väkisin joku valuu sormista pois. Milla Leino on tehnyt kovan työn tämän järkälemäisen aiheen saattamisessa viihdyttäväänkin muotoon. Ahdistava näytelmä ei nimittäin ole. Yleensä kaikki tulevaisuuden maalaaminen mustaksi, kun herättää minussa väristyksiä.

Ihmistä on ajanut eteenpäin ahneus ja sen edessä ajattelemattomuus, siinä Harari on oikeassa. Me haluamme aina enemmän, aina korkeammalle, aina uutta. Kapitalismi on tuon ajattelun hedelmä. Se on ajanut ihmiset suuriin saavutuksiin, mutta ehkä uhkaa tuhota myös ihmiset.

Jatkuva kasvu kun ei ole mahdollista, että jokin osa pettää ja on jo pettänyt. Vaikeammaksi tilanteen tekee se, että nykyihminen on jatkuvasti täysin tietoinen siitä, että toisilla on aina enemmän kuin hänellä. Paluuta savanneille ei ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti