Elämä on anteeksipyytelyä ja myötätunnon kerjäämistä, niin P-P Peteliuksellekin

Pirkka-Pekka Petelius kummastutti kansaa tai ilahdutti, riippuu kuulijasta. Hän pyysi anteeksi saamelaissketsejään ja pahoitteli romanisketsejään myös.

Jokainen meistä kasvaa ihmisenä. Se, mikä joskus on ollut itselleen hauskaa, ei ole myöhemmin. Mutta täytyy olla aika tyhmä yksilö, jos luulee, että kaikki suomalaiset pitäisivät saamelaisina niinä hampaattomina ja likaisina juoppoina, joina heidät esiteltiin Peteliuksen sketseissä.

Pirkka-Pekkaa toki raskauttaa vielä se, että hän on nyt poliitikko ja vieläpä vihreä. Tosin kovemmin häntä olisi isketty, jos olisi persu. Nythän hän nosti itse sketsinsä julkisuuteen. Vanhat sketsit ovat tänä päivänä painolastia, vaikka näillä sketseillä hänestä tuli kuuluisa ja pääsi lopulta eduskuntaan. Jotkut vielä tehtailevat sketseistä rikosilmoituksia anteeksipyynnöstä huolimatta.

Onneksi Pirkka-Pekkaa vanhemmat koomikot ovat jo manan majoilla. Muuten heidät passitettaisiin myös julkiseen häpeään ja käräjille. Ajatelkaa vaikka vanhoja Pekka Puupää -elokuvia tai vanhoja suomalaisia elokuvia ylipäätään. Tai Speden Naisen logiikka -sketsejä. Voi hyvä tavaton.

Itse näen huumorin aikansa lapsena ja useimmat niistä ovat kaatuneet oman typeryyteensä vuosikymmenten kuluessa. Jokainen järkevä ihminen osaa itse vetää niistä johtopäätökset. Mielestäni Peteliuksen sketsit ovat ennemmin ironiaa ennakkoluuloille. Kansakunta itse on ollut tietämätön aikanaan ja sitä pitäisi hävetä enemmän kuin sketsejä.

Nykyisin ironiaa ei haluta tai osata ymmärtää. Niinpä nykyään huumori elää ensimmäistä kertaa aikaa, jolloin se sensuroi itse itseään ja on ehkä peräti menossa jo alaspäin. Paremmin pärjää koomikkona, jos on vähemmistön edustaja tai nainen, silloin lupa olla rankempi kuin tavismiehellä, jolle repertuaari on nykyään jo aika rajattu, jos ei halua ongelmia itselleen.

Nykyisin on vallalla sellainen meininki, että ne jotka myötätuntoa jo valmiiksi saavat, kerjäävät sitä julkisesti lisää. Ja ne jotka myötätuntoa tarvitsisivat, eivät sitä saa. Tämä koskee kaikkia ihmisiä, eikä vain huumoria.

Olen itsekin marttyyrihenkinen ja voisin tehtailla rikosilmoituksia koulukiusaamisesta ja muusta kaltoinkohtelusta, jota on joskus tapahtunut minulle. Mitä se auttaisi, jos ei ennen herunut sympatiaa, niin miksi sitä heruisi nyt, kun en edes kuulu niihin ryhmiin, joille myötätuntoa on tarjolla. Mutta enhän minä sellaista tee. Osaan jopa nauraa itselleni tätä nykyä, vaikka moni asia vituttaisi ja satuttaisi yhä. 

En myös ihmettele, jos poliiseilla on ruuhkaa. Rikosilmoituksia tehtaillaan kunnianloukkauksista alituiseen, kun ihmiset eivät nykyään enää pysty keskustelemaan keskenään, vaikka välineitä siihen olisi enemmän kuin koskaan.


Kommentit

  1. Taitaa olla osa rikosilmoituksista tehty vain kiusaamisen ja oikeuslaitoksen kuormittamisen vuoksi, jotkut kun haluavat päästä eroon koko kunnianloukkauslaista.

    VastaaPoista
  2. Niinhän nämä jotkut ovat kuulemmat tehneet. Typerää touhua. Sinänsä kyllä kunnianloukkauslaki on näinä nettiaikoina erittäinkin tarpeellinen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit