maanantai 30. joulukuuta 2019

Teatterissa: Anton Tšehovin Lokki Kansallisteatterissa: Taianomainen hyppy tunteisiin

Kuva: Tommi Mattila
Käveltyäni Lokki-näytelmän loputtua ulos Kansallisteatterin pieneltä näyttämöltä, mietin mitä näytelmästä kirjoittaisin. Mitä osaisin kirjoittaa. Sen verran näytelmä vei mukanaan, ettei sitä ehtinyt sen kestäessä edes analysoida. Hienosti tehty näytelmältä, jossa ei ole varsinaista juonta. Sen totesi jo sen kirjoittaja Anton Tšehov näytelmästään 1800-luvun lopulla.

Näytelmä toimiikin tunteiden ja sen uskomattoman visuaalisuuden kautta, joka vielä pari päivää näytöksen jälkeen vaikuttaa. Aika uskomattoman hyvin teatterilta, jossa tämä melankolian, itsekkyyden ja surun sekä haaveiden murentumisen tunnekirjo tapahtuu yhdessä huoneessa.

Näytelmän kantavaksi voimaksi nousee onnettomasti rakastunutta Masaa näyttelevä Emmi Parviainen, joka osaa vetää epätoivon ja kiukun ajoittain jopa viihdyttävästi, ettei se ahdista. Menettämättä uskottavuutta lainkaan. Hän aloitti myös toisen puoliajan räjähtävästi laulutulkinnallaan.

Tunnemyrskyihin kaivattua huumoria toi Vesa Vierikko Pjotr Sorinin roolissaan. Hänkin unelmansa menettänyt kuten muutkin, mutta vähemmän dramaattisesti.

Kuva: Tommi Mattila
Ja tietenkin Maria Kuusiluoma sairaalloisen itsekkäänä narsistisena näyttelijätär Irina Arkadinina on elämänsä roolissa. Kuka ei diivan roolista pitäisi. Irina-raukka kun ei edes itse tajua omaa tyhjyyttään. Tšehovin näytelmät ovat naisten näytelmiä, ainakin ne, jotka olen nähnyt. Hyvä niin.

Aikani jouduin pohtimaan myös näytelmän visuaalisuutta. Mietin kauan, mitä ne portaat merkitsevät näytelmässä, jotka eivät johda mihinkään. Sitten ymmärsin, että juuri sitä, että ihminen pyrkii jonnekin, minne ei pääse.

Masan ja Irinan päälle pudotettua vaalea sadettakin pohdin. Sitten tajusin, että suolaahan se on molempien haavoihin. Onneksi teatterissa melankolia ja suru voi olla myös kaunista. Sovitttaja-ohjaaja Anne Rautiaiselle täydet kunniamaininnat tarkoin ajatellusta kokonaisuudesta, joka ei ole missään vaiheessa itsestäänselvyys katsojalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti