Incel (vihaa ja seksittömyyttä), mutta enemmän rakkautta peliin

Hiljattain opin taas yhden nykykielen uuden termin. Incel-miehet. He ovat Wikipedian mukaan nuoria miehiä, jotka elävät pakkoselibaatissa. Heitä eivät joko naiset huoli tai he eivät itse osaa iskeä naista. He kuulemma myös vihaavat miehiä, jotka kellistävät naisia. No. Kukapa ei naisten miehiä inhoaisi tai ihailisi.

No taas. Mielestäni tuo kaikki kyllä kuullostaa misogynialta eli naisvihalta. Ehkä misogynia on sitten vanhahtava nimitys, kun on tarvinnut keksiä uusi tilalle.

Tilannehan on tietysti surullinen, jos kovasti kaipaa suhdetta ja seksiä, eikä sitä saa. Itsekin olin jo 20 vuotta täyttänyt ja huolissani kun naista ei ollut löytynyt. Varmasti myös kiukkuinen naisille, miksi en kelvannut. En ollut silloin lihava ja ihan söpön näköinen.

Sitten lakkasin murehtimasta asiaa ja ihme tapahtui. Naisia alkoi löytyä. Ei heitä koskaan ole ollut paljon, mutta aivan yksinkään ei ole tarvinnut olla. Minulle on riittänyt, kun olen ollut avoin enkä naisiin tutustuessa synkkä ja säälittävä. Siihen on aikaa kyllä sitten ollut aina muuten siihen murehtimiseen ja itsesääliin.

Minusta se ei ole minkään mitta saako seksiä vai ei. Ymmärrän kyllä, että nuorelle miehelle poikuus on kova paikka. Sinänsä seksiähellys on yliarvostettua. Tasapainoisen ja hyvän rakkaussuhteen löytyminen se vasta olisi lottovoitto, eikä se, että kellistää jonkun.

Naisethan ovat ankaria miesten raakkaajia. Varsinkin nuorina, kun heillä on varaa valita miten haluavat. Ujo ja estynyt nuori mies ei ole tämän ison jaon kärkipäässä. Tilanne on sitten tietenkin toinen, jos mies on varakas, kuuluisa tai muuten eroaa miesmassasta. Silloin mies valitsee.

Itse en ole koskaan iskenyt naista. He ovat vain ottaneet minut. Ei minulla ole edes ollut halua iskeä ketään koskaan. Koen sellaisen tilanteen kiusalliseksi ja noloksi, jos sellaista on tapahtunut humalassa joskus. Silloin kun tulee torjutuksi vielä varmemmin.

Mikä pelottavinta tässä ilmiössä on, että incelit kuulemma punovat myös terrori-iskuja ja joku järjestänytkin joukkomurhan. Ei nyt kannata mielestäni joukkomurhiin ryhtyä sen takia, ettei saa naista. Joku suurempi ideologia nyt edes peliin. Aika järkyttävää, mutta uskon kyllä, että Suomenkaan joukkoampujilla oli tuskin ollut yhtään naista ennen heidän kuolemaansa ja joukkomurhia.

Nainen kyllä rauhoittaa kummasti miehen elämää. Onhan tilastoillakin todistettu, että naimisissa oleva mies elää pitempään kuin yksin asuva. Mutta ei parisuhde kaikki kaikessa ole. Monesti ne eivät toimi. Tuovat enemmän murhetta kuin iloa. Se on se tasapainoinen suhde, mikä on se hyvä juttu.

Joskus olen miettinyt mihin tässä nykypäivän termistössä ja sukupuolten sodassa on unohtunut se rakkaus. Onkohan rakkaudellekin jo keksitty jokin korvaava nimitys?

Kommentit

  1. Niin, eihän tämä liene pelkästään näiden onnettomien yksilöiden ongelma. Eikö sitä ole tarpeeksi kauan rääytty siitä, että suomalaisia lapsia syntyy aivan liian vähän. Ja mitkä ovat konkreettiset toimenpiteet asioiden tilan kohentamiseksi. Lapsilisien todella tuntuvat korotukset ja/tai perheiden verohelpotuksetko? Maaseudun peräkammarin poikien mielenterveys- ja alkoholiongelmiin puuttuminen? Työttömyyteen ja poikien syrjäytymiseen vaikuttaminen? Helppoja ratkaisuja ei liene, mutta niin kauan kuin neitien ideologinen viitekehys on feminismi ja naistenlehtien kauneussivut, ei toivoa paremmasta kyllä ole.

    VastaaPoista
  2. Eipä täällä ihmiset oikein kohtaa. Jopa parisuhteissakaan ei tutkimusten mukaan harrasteta paljon seksiä. Joten ei ihme, jos ei lapsia synny. Ihmiset odottavat täydellistä kumppania ja elämää ennenkuin tekevät lapsia. Sellaista onnea harvoin kohdalle osuu.

    VastaaPoista
  3. Eihän se nyt feministien vika ole. Ennemmin syyttäisin tv-, elokuva- ja muotimaailmaa, jotka ovat sadan vuoden ajan kertoneet, millaisen ihmisen tulee olla, miten pukeutua ja miltä näyttää. Iltapäivälehdetkin ovat pullollaan "artikkeleja" täydellisistä mies- ja naispartnereista. Vähemmästäkin identiteettiongelmien kanssa painiva nuori menee sekaisin.

    VastaaPoista
  4. Oon samaa mieltä, ettei se feministien vika ole. Medialla on merkittävä rooli siinä maailmassa, missä nuoret elää. Ihmisten kohtaamisessa voisi olla paljonkin kehittämisen varaa.

    VastaaPoista
  5. Toisaalta olen miettinyt, etteivätkö ihmiset osaa vielä ns. medialukutaitoa eli aina kannata uskoa kaikkeen, mitä lukee.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit