Katsottua: Anteeksiantamaton: Sotarikollisen anteeksipyyntö

Katsoin dokumentin Anteeksiantamaton, koskettava ja rankka kuvaus Bosnian sodassa tuomitusta Esad Landzosta, joka matkustaa Bosniaan pyymään anteeksi tekojaan vankileirin vartijana. Landzo tuomittiin Haagin sotarikostuomioistuimessa ja istui tuomionsa Suomessa.

Landzo poikkeaa muista Bosnian sotarikollisista siinä, että hän on bosniakki eikä serbi kuten yleensä. Tosin serbeiltä en ole kuullut anteeksipyyntöjä vielä hirveästi tähän päivään mennessä. Ehkä sekin päivä koittaa.

Mies kärsii teoistaan ilmiselvästi. Hän ei tunnut sellaiselta sadistiselta kiduttajalta, kuten elokuvissa on. Arkisen näköinen keski-ikäinen mies.Tuntuu yksinäiseltä mieheltä vieraassa maassa, sillä Bosniaakaan häntä ei haluttu vapauduttuaan takaisin.

Eivät sotarikoksia tehneet olekaan välttämättä syntyneet murhanhimoisiksi hulluiksi. Tässäkin tapauksessa vartijat olivat todella nuoria, alle 20-vuotiaita. Sen ikäisiä on helppo johdatella ja he myös käyttävät saamaansa valtaa helpommin väärin. Esad kertoo dokumentissa tehneen enemmän väkivaltaa, koska halusi saada esimiehiltään tunnustusta. Ja koska rangaistuksen pelkoa ei ollut.

Eikä 18-vuotias kai osaa täysin ajatella tulevaisuuttaan, koska useimmiten rangaistuksen aika koittaa joskus. Jos ei fyysinen tuomio, niin henkinen huono olo, jos tajuaa omien tekojensa seuraukset eikä ole täysi psykopaatti.

Kärsittyään tuomionsa Esad huomasi olevansa tyhjä, elävä kuollut, kuten hän itse sanoi. Hän halusi pyytää anteeksi tekojaan, koska uskoi sen helpottavan oloaan. No. Kun katsotte dokumentin niin anteeksi hän ei saanut. Se on sinänsä ymmärrettävää. Antaisitko itse anteeksi hakkaamista ja nöyryyttämistä? Loppujen lopuksi uhrit voivat yhtä huonosti kuin Esad itse. Kaikki häviävät.

Itse kyllä luulen, että suurimmassa osassa ihmisiä on valmius väkivaltaan ja jopa sadistiseen kiduttamiseen. Kiusaavathan ihmiset toisiaan jo pienestä pitäen. Ihmisissä elänee jonkinlainen nöyryyttämisen ja alistamisen halu, joka odottaa oikeaa hetkeä päästäkseen esiin.

Kommentit

Suositut tekstit