Tapaus George Floyd

Kukaan ei olisi varmaan koskaan tiennyt kuka oli George Floyd, ellei hän olisi joutunut poliisin tukahduttamaksi Usassa. Vastaavia tapauksia tapahtuu siellä aika usein, mutta Floydin kuolemasta nousivat mellakat. Ajankohtakin oli oikea, korona on ajanut Usan heikkoon jamaan ja Donald Trump sekoittanut maata kahteen leiriin.

Floyd ei ilmeisesti ollut elämässään puhdas pulmunen, mutta ei kukaan ansaitse kuolla poliisin toimesta tai kenenkään muunkaan toimesta. Toisaalta poliisin työ on Usassa vaarallisempaa kuin täällä kuin aseita on joka puolella. Rasismia on siellä varmasti. Sitä on jokaisessa maassa.

Floydin tukehduttanut poliisi joutuu syyteeseen. Todennäköisesti mellakoiden vuoksi. Useimmiten poliisit tuskin joutuvat vastuuseen voiman ylikäytöstä Usassa. Käsittääkseni näin kuolee Usassa vuosittain tuhatkunta mustaa. Onhan se valtava luku. Ja nämä siis vain tilastoituja lukuja.

Mutta mitä tuo mellakointi on? Tv:n perusteella ryöstelyltä ja polttamiselta. Itse asia on hajotusvimmassa taitanut unohtua ihmisiltä? Paikkoja ovat rikkomassa myös valkoiset, jotka eivät välttämättä ole edes käyneet koskaan mustien slummeissa Usassa.

Suomessakin ihmiset, jopa ministerit, postailevat someen Black lives matter-postauksia, vaikka eivät tiedä mitään mustien todellisuudesta Usassa. Ja siihen se vaikuttaminen jääkin. Someen. Aika vaikea Usalle on pakoitteitakaan määrätä?

Usan pitäisi olla maailman monikulttuurisin maa, mutta tuntuu, että siellä jos missä maa on jakautunut ja epäoikeudenmukaisuus jyllää. Pakka tuntuu olevan pahasti sekaisin.

Mustat eivät ole löytäneet Martin Luther Kingin kaltaista johtohahmoa itselleen ja he ampuvat itsekin toisiaan järjettömissä jengisodissa. Keskiluokkainen valkoinen taas elää siellä omassa kuplassaan ja sitten soppaa pahentavat äärioikeistolaiset ja äärivasemmistolaiset rähinöinnillään.

Kommentit

  1. Ajattelin aivan samoin katsoessani uutiskuvaa rapakon toiselta puolelta. Some on täynnä tukea osittain myös siksi, että on niin helppo painaa nappia ja kuulua parempiosaisten joukkoon. Onneksi sentään viimeisimmässä uutiskuvassa poliisit halailivat mielenosoittajia. Ilman koronamaskia ja turvaväliä.

    VastaaPoista
  2. Saa nähdä miten iloisesti korona leviää taas noiden mielenosoitusten takia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit