Kosket

Ahmaisin eilen illalla Juice Leskisen postuumisti julkaistun runokirjan Kosket. Kirja on ilmeisimmin Juicen poismenon johdosta kääräisty mustaan kansilehteen. Ainakaan sisältö ei antaisi tähän syytä, vaikka runoissa katkeransuloista luopumista onkin.

Kirjan parasta osuutta on Nuoren ja Vanhan Juicen välinen vuoropuhelu. Heti ensimmäinen runo En kaipaa on aivan loistava. Juice tulee lopussa siihen tulokseen, että elämä on ainoa, mitä hän kaipaa. Vaikka mainitseekin olevansa 56-vuotias kakara, jolla on neljä lasta. Vanhenevan miehen potenssiongelmatkin käydään runoissa läpi. Kaikesta on neuvoteltava.

Juicehan oli terveysfasistien vihollinen numero yksi ja lääkärikunta saikin runoissa oikein oman luvun. Henkiseksi jääräpääksi itseään tituuleerava Juice ei oikein tunnu pääsevän yksimielisisyyteen yksimielisen länsimäisen lääketieteen kanssa.

Juicen runous on yhtä hienoa kuin hänen sävellyksensäkin. Runoilijana Juice on kaukana akateemisesta runoilijasta, jonka sanoista ei saa sadallakaan lukemisella selvää. 

Kirja päätyy kauniisti sanoihin "Joskus tuntuu että olen ansainnut sen".

Tämä tarkoittaa onnea.