Herra Google kuvasi meitä "salaa"


Tällä viikolla suomalaisia on kiukuttanut lukuisten muiden murheiden lisäksi Googlen lanseeraama Street View -karttaohjelma, joka näyttää meille elämän hyvinkin paljastavasti katutasolta käsin.


Ei itse ohjelma ole toisaalta kiukuttanut, vaan se, kun Google-auto on ympäri Suomea katuja kuvatessaan onnistunut nappaamaan suomalaisista varsin epäedullisia kuvia. On putkaanmenijää, kotinudistia ja kaikkea siitä väliltä.


Tällainenhan ei tietenkään käy laatuun, vaikka ihmisten kasvot ovat kuvissa sutattu. Suomessa on myös totuttu, että kuvissa täytyy saada antaa itsestään mahdollisimman edullinen jäyhän poseeraava kuva. Totuus arjesta ei kuulu kuviin. Paitsi tietenkin ne onnettomat kansalaisten oman kuvausinnon uhrit, jotka metron oviin juututtuaan päätyvät lukijankuvina lehtiin.


Googlen toimia on syytetty salakuvaukseksi, vaikka harvaa asiaa on niin paljon toitotettu julkisuudessa kuin Google-auton Suomen rundia. Auto oli sen verran persoonallisen näköinen katolla killuvine kameroineen, että ainakin selvinpäin olevat ihmiset olisivat auton sattuessa kohdalle osanneet suojautua sen kaiken läpäisevältä katseelta.


Itsekin tutustuin tähän Googlen kohuohjelmaan. Minusta se on sinänsä helppokäyttöinen ja kätevä, vaikkakin kaupunkien ulkopuolella varsin vaillinainen sisältäen käytännössä vain ilmakuvat, eikä kohuttua katutasoa.


Uusia kuviakaan ei liene luvassa ohjelmaan, sillä tästä lehtien Google-autoa on vastassa kodinturvajoukot kaikissa kylissä. Yksityisyyttämme kun on loukattu, vaikka itse yksityisyyttämme myymme, jos siitä jotain hyödymme.


----------------------


En ole ollut häävi penkkiurheilija, mutta tällä kertaa ostin kioskista oikein Vancouver-liitteen. Tunnen kovin huonosti tämän päivän talviurheilijoita ja tietoja piti päivittää.


Ensimmäistä kertaa tuntuu, ettei Suomen joukkueelta odoteta oikein mitään. Kiinnostavinta lienee Jari Sarasvuon kuhertelu Virpi Kuitusen kanssa Vancouverissa. Ei edes jääkiekkoilijoilta odoteta mitään. Minä en odota mitään, vaikka se ei nyt uutinen olekaan.


Olympialaisissakin avajaiset ovat olleet usein mielenkiintoisinta antia. Vancouverissakin luisuttiin sille vanhalle olympiakaavalle. Eli maan kulttuuria esitellään mahdollisimman tekotaiteellisella tavalla alkuperäiskansoja muistaen, jos niitä ei ko. maassa ole vielä tyystin tuhottu. Köyhät ja juopot/narkit oli siivottu kuulemma Vancouverissakin kisaturistien silmistä hyvissä ajoin pois.


Avajaisten sävähdyttävintä antia oli K.D.Langin versio Leonard Cohenin Hallelujah-biisistä. Kiitosta täytyy antaa myös avajaishallin loistavalle naamioinnille. Itse tajusin vasta lopussa, etteivät avajaiset tapahtuneet ulkona.


----------------------


Ja lyhyt mainospala vielä. Runokokoelmaani Huone Veronassa voi nyt lainata myös kirjastoista ainakin pääkaupunkiseudulla Helmetin kautta.

Kommentit

Suositut postaukset