Seitsemän kertomatonta asiaa

Vampyyrikirjailijatar Anne kirjoitti blogissaan seitsemän asiaa, joita ei ole aiemmin kertonut.

Tartun nyt suvereenisti toisen ideaan kuten nykyään tapana on. Olen kertonut itsestäni paljon, täällä blogissani ainakin, mutta toisaalta en kaikkea itsestäni läheskään kerro. Enkä kerro nytkään, sen verran täytyy salaperäisyyttä säilyttää. Mutta kokeillaan. Nämä ovat kokoelma pakkomielteitä ja arkipäivää.

Minun on aina saatava reunapaikka. Tunnen oloni kiusalliseksi ja ahdistuneeksi, jos joudun lentokoneessa, teattereissa yms. keskimmäisille paikoille.

Toinen nimeni on Johannes. Se on sukuperinne se.

Olen pakonomainen lompakon ja lukkojen tarkastaja. Yhdellä katsomiskerralla en varmasti selviä, jos minun täytyy tsekata, onko lompakko tallessa tai ovi lukossa. Toivottavasti tämä ominaisuus ei pahene.

Minun on oltava aina yleistä mielipidettä ja hypetystä vastaan. Välillä tämäkin käy raskaaksi, mutta en pysty säntäilemään lauman mukana.

En osaa päättää, pidänkö blondeista vai bruneteista. Minuun vetoavat molemmat.

Lapsena luin Villivarsa-lehteä. Ei helppo asia pojan tunnustaa.

En kestä lähipuhujia. Jotkut ihmiset tunkevat päänsä kymmenen sentin päähän puhuessaan. Yritän taivuttaa päätäni kauemmaksi, mikä tekee tilanteen entistä koomisemmaksi.

-------------------

PS. Sen verran mainostusta, että rupean ensi tai sitä seuraavalla viikolla kirjoittamaan blogia kirjallisuudesta Lukeminen.fi-sivustolla.