Tv-romantiikkaa?

Tällä viikolla käynnistyi sarja, joka herätti heti pahennusta. Ensitreffit alttarilla-ohjelmassa pariskunta tapaa ensi kerran vasta mennessään naimisiin. Paheksunta oli tietenkin suurta, myös katsojaluvut. Totuuden nimissä en itsekään menisi naimisiin tapaamatta morsianta, mutta kyllähän tätä tapahtuu, vaikkakaan ei länsimaissa.

Sarjassa eri alojen asiantuntijat etsivät toisilleen sopivinta pariskuntaa. Mieleen tulee väkisinkin, että eikö siinä vähän mene pariutumisen suurin mystiikka, vaikka pariskunta tapaakin alttarilla vasta ensimmäistä kertaa. Peräytymisreittiä ei enää jää siellä alttarilla, vaan on otettava se, mikä on tarjolla. Muuten kai tekee jonkin sopimusrikkeen.

Voisi olla hämmentävää olla naimisissa naisen kanssa, jonka on todettu olevan minulle sopivin psykologisissa testeissä. No, onneksi edes testeistä ei taitaisi löytyä minulle sopivaa, ellei morsian sitten ole myös kiinnostunut sotahistoriasta ja runoudesta. Kai sellainen voi jossain olla.

Sinänsä ohjelma järisyttää sitä romanttisen rakkauden myyttiä, jolle yhteiskuntamme monella tapaa rakentuu ja jota halutaan tavoitella. Ohjelman asiantuntijat tosin totesivat, että ihmiset asettavat sellaisiakin vaatimuksia kumppaneille, joita eivät itse täytä. Eli romanttinen rakkauskaan ei ole pyyteetöntä.

Hämmentävää kyllä, ainoastaan yksi ohjelman pariskunnista erosi pikavauhtia, muut ovat yhä yhdessä. Eli heidän on täytynyt löytää myös tunteita toisiaan kohtaan.

Ehkä tiede ratkaisee tulevaisuudessa pariutumisongelmatkin. Ei enää hakuammuntaa Napakympissä, vaan testein valittu kumppani. Romanttisessa avioliitossa onnistumismahdollisuudet lienevät samaa tasoa, tosin harva nykyään onneksi rientää naimisiin edes puolen vuoden seurustelun jälkeen.

Erään nettideittipalvelun tutkimus jäi myös mieleeni tältä viikolta. Sen mukaan seksikkäimpiä ammatteja ovat miesten mielestä edelleen sairaanhoitaja, lentoemäntä ja naisten mielestä palomies ja poliisi. Joten se siitä sukupuolten ennakkoasenteiden romahduksesta.

Kommentit

Suositut postaukset