Ja onni on

Taas on tehty tutkimus, jossa on todettu, että suomalaiset oikeasti ovat onnellisia. Hyvä jos näin on, mutta kyse lienee siitä, että ihmisellä on myötäsyntyinen kyky kyselyissä kertoa tilanteensa paremmaksi, mitä se oikeasti on. Ei kukaan kerro lääkärillekään suoraan, kuinka paljon oikeasti juo.

Onnellisuuteen suomalaisilla on syytä. Vaikka järjestelmämme yskii, niin kukaan ei kuole täällä nälkään ja hoitoakin saa vähintään tyydyttävästi. Ja jos on vielä niin onnekas, että on töissä, niin saattaa muutama ylimääräinen eurokin jäädä.

Itse olin tässä jonkin aikaa sairaslomalla masennuksen takia, voimani uuvahtivat. Nyt tilanne on parempi, mutta en vieläkään voi väittää toimivani täydellä teholla. Tilanne pääsi syntymään monen vuoden aikana ja räjähti sitten käsiin.

Minusta onnea estää useimmiten oma itse. Olen käynyt köyhissäkin maissa, mutta harvoin siellä tapaa yhtä jännittyneitä ja varautuneita ihmisiä kuin Suomessa. Etsimme täällä esteitä onnelle jatkuvasti ja useimmiten onnistumme siinä.

Kommentit

Suositut postaukset