Miten ihmisen tulisi asua ja elää?
Ystäväni Kirsi Haapamatti on kirjoittanut kirjan Unelmien ekokylät, joka kertoo suomalaisista ekoyhteisökylistä nimensä mukaan ja tietenkin niiden asukkaista, joiden tarinat ovat mielenkiintoisia. Monet ovat lähteneet hyvinkin palkatuista hommista valitakseen toisenlaisen tavan elää. Se vaatii rohkeutta ja sitä täytyy kunnioittaa.
Jos rehellinen olen, minusta ei olisi ekoyhteisöasujaksi, eikä minkäänlaiseksi yhteisöasujaksi. Itse olen tyytyväinen rauhaan kerrostalokaksiossa, sillä missään muualla ei saa enemmän olla kuin kerrostaloasunnossa. Kuollakin saa rauhassa. Sain armeijassa riittävästi kokemusta yhteisöasumisesta.
Yleensä ekoyhteisöihmisiä pidetään jonkinlaisina hihhuleina, joiden pyrkimyksille naureskellaan tavallisten ihmisten toimesta. Mutta tämä on tavallista, se, joka yrittää jotain muuta kuin mitä suurin osa tekee, on aina pilkankohde. Itse en kyllä naureskele, minusta on aina hienoa, jos jotkut ihmiset valitsevat asumiselleen ja elämälleen toisenlaisen tien, mikä on siihen kiveen kirjoitettu.
Suomessahan on kiveen kirjoitettu, että oma asunto täytyy olla. Mielummin omakotitalo, mutta paremman puutteessa sitten oma kerrostaloasunto. Kaikki muu on sitten erilaista ja ihmeellistä. Vuokra-asumistakin pidetään vain välivaiheena omaan asuntoon. Sääli. Että ajattelu on näin urautunutta.
Itse en usko, että maailmaa pelastetaan ekoilulla, se vaatisi jonkinlaisen maailmanlaajuisen kriisin, jolloin ihmisten olisi pakko muuttaa kulutustottumuksiaan ja elämäntyyliään. Sellaista ei vielä ole kaikista uhkakuvista huolimatta näköpiirissä.
Ja jokainen tiedämme, että nykypäivän mukavuuksiin tottuneiden ihmisten on vaikea tottua yhteisöllisyyteen. Se entisaikojen haikailtu yhteisöllisyyskin oli vain olosuhteiden pakko. Oli pakko asua ahtaasti ja yhdessä, kun vaihtoehtojakaan ei ollut. Ainakaan köyhällä kansalla.
Elämme siitä onnellista aikaa, että meillä on nykyään vaihtoehtoja. Me voimme valita elämämme ja elämäntyylimme itse. Ennen sitä mahdollisuutta ei ollut. Siitä tulisi olla kiitollinen.
Jos rehellinen olen, minusta ei olisi ekoyhteisöasujaksi, eikä minkäänlaiseksi yhteisöasujaksi. Itse olen tyytyväinen rauhaan kerrostalokaksiossa, sillä missään muualla ei saa enemmän olla kuin kerrostaloasunnossa. Kuollakin saa rauhassa. Sain armeijassa riittävästi kokemusta yhteisöasumisesta.
Yleensä ekoyhteisöihmisiä pidetään jonkinlaisina hihhuleina, joiden pyrkimyksille naureskellaan tavallisten ihmisten toimesta. Mutta tämä on tavallista, se, joka yrittää jotain muuta kuin mitä suurin osa tekee, on aina pilkankohde. Itse en kyllä naureskele, minusta on aina hienoa, jos jotkut ihmiset valitsevat asumiselleen ja elämälleen toisenlaisen tien, mikä on siihen kiveen kirjoitettu.
Suomessahan on kiveen kirjoitettu, että oma asunto täytyy olla. Mielummin omakotitalo, mutta paremman puutteessa sitten oma kerrostaloasunto. Kaikki muu on sitten erilaista ja ihmeellistä. Vuokra-asumistakin pidetään vain välivaiheena omaan asuntoon. Sääli. Että ajattelu on näin urautunutta.
Itse en usko, että maailmaa pelastetaan ekoilulla, se vaatisi jonkinlaisen maailmanlaajuisen kriisin, jolloin ihmisten olisi pakko muuttaa kulutustottumuksiaan ja elämäntyyliään. Sellaista ei vielä ole kaikista uhkakuvista huolimatta näköpiirissä.
Ja jokainen tiedämme, että nykypäivän mukavuuksiin tottuneiden ihmisten on vaikea tottua yhteisöllisyyteen. Se entisaikojen haikailtu yhteisöllisyyskin oli vain olosuhteiden pakko. Oli pakko asua ahtaasti ja yhdessä, kun vaihtoehtojakaan ei ollut. Ainakaan köyhällä kansalla.
Elämme siitä onnellista aikaa, että meillä on nykyään vaihtoehtoja. Me voimme valita elämämme ja elämäntyylimme itse. Ennen sitä mahdollisuutta ei ollut. Siitä tulisi olla kiitollinen.
Hyvä ja ajankohtainen kirjoitus.
VastaaPoistaYhteisöllisyyttä on niin monenlaista niinkuin on asumismuotojakin. Itse arvostan ihmisiä, jotka uskaltaa heittäytyy urakeskeisestä oravanpyörästä pois ja valitsee oman toisenlaisen tien ja tavan elää. Se vaatii todella paljon rohkeutta ja tietynlaista luonnetta ja itsekuria.
Kyllä vaatii ehdottomasti rohkeutta. Moni on tuomitsemassa. Mutta ehkä sekin voi olla kateutta toisten rohkeuden vuoksi.
VastaaPoista70-luvun mainio sarja "The Good Life" kertoo komedian keinoin juuri tuosta. Omavaraistalouteen muuttavan lontoolaisen(!) pariskunnan valinta tuntuu järjenvastaiselta, mutta ainakin he oppivat nauttimaan elämän pienistä asioista, toisin kuin naapurin pariskunta, jonka ainoa haave, etenkin rouvan, on nousta sosiaalisessa asemassa aina vaan ylemmälle askelmalle.
VastaaPoistahttps://www.comedy.co.uk/tv/the_good_life/