Miten vieraannuin politiikasta?

Sunnuntaina on kuntavaalit. Minulla ei ole aavistustakaan mitä puoluetta tai ketä henkilöä äänestäisin. Äänestänkö sitten vain näteintä naista? En tiedä, haluaisin tuntea yhteenkuuluvuutta jonkin henkilön mielipiteiden kanssa, mutta kukaan ei ole onnistunut minua tavoittamaan, vaikka kaikki mahdolliset välineet siihen nykyään löytyykin.

Kuntavaalimarkkinointi on ollut mielestäni vaisua. Esitteiden jakajia ei ole ollut riesaksi asti, eikä somessakaan varsinaisesti häiriköidä. Olisiko ehdokkailta jo itseltäänkin hävinnyt usko vaikuttamiseen kuntapolitiikassa?

Joskus olin hyvinkin aktiivinen politiikassa, mutta olen vuosien myötä vieraantunut politiikasta lähes täysin. Nykyisin seuraan sitä lähinnä ammattini vuoksi.

Olen äänestänyt kaikissa vaaleissa, mutta valinnan tehnyt vasta äänestyskopissa. En oikein allekirjoita minkään puolueen politiikkaa. Kaikki tuntuvat jotenkin vierailta.

Minusta politiikasta on tullut sellaista omien saavutusten ja tekojen kehumista ja keskinäistä riitelyä, joissa kaikki seisovat omissa asemissaan tukevasti antamatta yhtään periksi. Tyhjänpäiväistä saarnaamista, joissa saarnoista puuttuu sydän.

Kaipaan vuosi vuodelta enemmän syvempää tarkoitusta asiohin. Tuntuu, että sellaista on vaikeaa löytää politiikasta, eikä aina muustakaan elämästä. 

Niin, ehkä siksi vieraannuin politiikasta.

Kommentit

  1. Politiikka on vanhemmiten itseäni kiinnostanut aika ajoin paljonkin mutta se kuinka paljon pystyy vaikuttamaan todellisuudessa asioihin on hiipunut. On kieltämättä vaikea löytää ehdokas,jolla täyttyisi ne kriteerit.Pitäisi olla luja mutta lempeä,elämänarvot suht samanlaiset ja olla heikoimpien puolestapuhuja. Oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja joka ei kyynisty ainakaan liikaa. Tuo vaiettujenkim ihmisten äänet kuuluviin. Taistelee pienituloisten puolesta. Taistelee eriarvoistumista vastaan.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa mahdottomalta löytää tuollainen ehdokas. Mutta kai niitä on.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset