Kirjoittaisitko kirjeen?

Anonyymi esitti tuossa taannoin toiveita, mistä aiheista kirjoittaisin. Tartuin yhteen. Eli siihen, mitä paperikirjeet merkitsevät someaikoina, jos merkitsevät mitään.

Myönnän. En edes muista, koska olisin viimeksi kirjoittanut kirjeen. Siis ihan sellaisen oikean paperisen. Sähköposteihinkaan en jaksa oikein tarinoida. Vaikka ne toki ovat henkilökohtaisia nekin, mutta kyllä sähköpostista puuttuu sellainen henkilökohtaisuuden tuntu sillä paperikirjeen tavalla. Sähköpostistakin on tullut lähinnä työkäyttöön oleva väline. Harva kirjoittaa enää henkilökohtaisia sähköposteja.

Itselläni oli kyllä joskus lapsena kirjeenvaihtotovereita. Kyllä. Niin vanha todellakin olen, mutta se kirjeenvaihtokin vähän tyrehtyi. Minulla ei riittänyt kärsivällisyys. Löysin kirjallisen ilmaisun riemun vasta sitten, kun paperikirjeiden aika alkoi olla jo ohi.

Mutta voi pojat. Kyllä ne vanhojen aikojen kirjeet näyttävät hienoilta. Varsinkin kun ihmiset kirjoittivat valtavan hienolla kaunokirjoituksella. Ja varmaan niitä kirjeitä on ennen odotettukin kuin kuuta nousevaa, varsinkin rakkauskirjeitä.

Paperikirjeitä varten on taatusti joutunut ajattelemaan enemmän mitä kirjoittaa ja mistä. Näin someaikana on helppo räiskiä vaikka millä pelillä viestiä, välillä jopa pelkillä hymiöillä ilman tekstiä. Ja helppo on kirjoittaa, mitä myöhemmin katuu. Kirjettä tuskin kukaan ehti suutuspäissään nakata postilaatikkoon.

Kyllä tästä kaikesta kirjallinen ilmaisu ennemmin tai myöhemmin kärsii, vaikka ajat muuttuvat. Ja valitettava asia on sekin, että kenenkään Facebook-viestit eivät taida säilyä tulevaisuuden tutkijoiden tutkittaviksi. Mitä meidän ajastamme jää jäljelle, niin se on vielä arvoitus.

Paperikirjeiden aika on valitettavasti ohi. Edes laskuja ei tahdo saada paperisena. Ja ainoat kirjeet mitä saa, ovat mainoskirjeitä. Jopa niitä tulee aina vain vähemmän.

Kommentit

  1. Itse kirjoitin kirjeitä nuorempana paljonkin,niitä kirjeenvaihtokavereita oli useampi.Mutta se tyrehtyi.
    Kirjeissä on persoonallisuutta,henkilökohtaisuutta ja nostalgisuutta.Siinä voi palata menneeseen,hetkeen ja mielenmaisemaan.
    Itse rakastan kirjeitä,niidenkirjoittamista ja vielä enemmän kirjeiden saamista.
    Ikävintä on juuri se,että hyvin harva sitä enää harrastaa.Ikävöin sitä kirjeiden kulta-aikaa..mutta kun ei sitä oikein itsellekään voi kirjoittaa:) paitsi päiväkirjaa tietty..
    Ihmiset vois alkaa kortteja lähettää enemmän..ex tempore..ei mitään juhla ajan kortteja vaan hetken mielijohteesta. ei velvollisuudentunteesta esim.joulukortteja.
    Ihminen haluaa tuntea itsensä tärkeäksi ja tulla huomioiduksi.
    Ps.
    Kirjeissä parasta oli valokuvat tai esim.jokin piirustus tai lähettäjän lähettämä prässätty kukka kirjeen mukana..

    VastaaPoista
  2. Itse kirjoitin kirjeitä nuorempana paljonkin,niitä kirjeenvaihtokavereita oli useampi.Mutta se tyrehtyi.
    Kirjeissä on persoonallisuutta,henkilökohtaisuutta ja nostalgisuutta.Siinä voi palata menneeseen,hetkeen ja mielenmaisemaan.
    Itse rakastan kirjeitä,niidenkirjoittamista ja vielä enemmän kirjeiden saamista.
    Ikävintä on juuri se,että hyvin harva sitä enää harrastaa.Ikävöin sitä kirjeiden kulta-aikaa..mutta kun ei sitä oikein itsellekään voi kirjoittaa:) paitsi päiväkirjaa tietty..
    Ihmiset vois alkaa kortteja lähettää enemmän..ex tempore..ei mitään juhla ajan kortteja vaan hetken mielijohteesta. ei velvollisuudentunteesta esim.joulukortteja.
    Ihminen haluaa tuntea itsensä tärkeäksi ja tulla huomioiduksi.
    Ps.
    Kirjeissä parasta oli valokuvat tai esim.jokin piirustus tai lähettäjän lähettämä prässätty kukka kirjeen mukana..

    VastaaPoista
  3. Toi päiväkirjan kirjoittaminenkin muuten hävinnyt aika tyystin.

    VastaaPoista
  4. Ideoita blogiin:suomi 100juhlavuodesta..tai mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Suomalainen identiteetti.
    -unelma matkakohde
    -kirja arvostelu
    -Eurooppalainen kahvilakulttuuri
    -hipsterit,streittarit,alakulttuurit
    - yhteisöt vs.yhteisöllisyys

    Tässä jotain ideoita blogiaiheeksi..
    Mukavaa ja auringonpaisteisia kesäpäiviä toivotellen..:)

    VastaaPoista
  5. Moi Esa,
    Ei oo kuulunu susta vähään aikaan.
    Onko tauko blogista?

    VastaaPoista
  6. Heippa,
    Tarkoitus olisi käynnistellä blogi uudelleen. Kiitos aiheista :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset