Miksi Päivi Räsänen ei saa, mutta imaami saa

Ajattelin, etten jaksa enää tämän päivän älyttömyyksiä kommentoida vaan katson mielummin vanhoja  elokuvia. Mutta pakkohan tässä on, kun sananvapaudesta on jo kyse. Tai siitä, että se on erilainen eri ihmisille nykyään.

En ole Päivi Räsäsen ykkösfani, mutta hän on joutunut erikoislaatuisen viranomaisten ajojahdin kohteeksi. Luulisi, että tänä päivänä syyttäjillä olisi kädet täynnä töitä, mutta valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisella ei ilmeisesti ole. Tämä kaivaa esiin Räsäsen vuosien takaisia sinänsä typeriä lausuntoja homoista, avioliitoista yms.

Ja sitten käy ilmi, että tv:n viihdeohjelmaa on käytetty todistuspohjana ja että Räsänen ei edes ole sanonut siinä niin kuin väitettiin sanovan. Eli tämä syyttäjä ei ollut vaivautunut katsomaan ohjelmaa. Miten on sitten muunkin todistusaineiston laita?

Jokainen tietää, että Räsänen on uskovaisista vanhoillisimmasta päästä. Häntä tuskin edes enää kuuntelevat ne, jotka eivät häntä fanita. Nainen näyttää olevan naiselle susi, jos toinen nainen ei noudata samaa ideologiaa kuin valtakunnansyyttäjä.

Samoin valtakunnansyyttäjä oli sinänsä idioottimaista Juha Mäenpään vieraslaji-keississä ajamassa kansanedustajan syytesuojan murtamista into pinkeenä. Oli vieläpä pettynyt julkisesti, kun sitä ei murrettu. Tämä Toiviainen on yhtä puolueeton kun jonkun puolueen puheenjohtaja.

Eduskunnassakin tapahtuu lisääkin. Hussein al-taee (kirjoitin nimen varmasti väärin) haukkui kanssa Facebookissa Räsästä huomattavasti rumemmin sävyin homoja, juutalaisia yms. kauan sitten. Miksi valtakunnasyyttäjä ei tähän tartu? Hän siirsi asian poliisille, joka tietenkin hyllytti asian, niin kuin hyllytti Räsäsenkin asian. Mutta valtakunnansyyttäjä sen väkisin kaivoi käsittelyynsä uudelleen.

Samoin eduskunnan ulkopuolelta Mellunmäen muslimiseurakunnan imaami on sanonut julkisuudessa, että homot pitäisi tappaa. Miksi tähän ei puututa? Onko niin, että Suomessa on nykyään eri säännöt eri ihmisille? Ei voi muuta sanoa kuin että on.

Helvetin huolestuttavaa. Valtakunnansyyttäjä käyttäytyy kun poliitikko, eikä virkamies, jonka ei pitäisi katsoa asioita poliittisesti värittyneiden lasien läpi. Hän näyttää suorastaan kutsuvan islamfundamisteja toimimaan.

Kommentit

  1. Kovin on vaihteleva linja medioidenkin moderoinnissa. Uuden Suomen keskustelupalsta ei ole enää kovin kaukana Suomi24:n tasosta, kun taas STT:n moderointia käyttävät mediat jättävät jopa tällaisen suvakin mielestä täysin asiallisia viestejä julkaisematta, jos vähänkin yrittää kommentoida asioita huumorin kautta.

    VastaaPoista
  2. Näinhän se on. Ja joku pahoittaa aina mielensä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset