Katsottua: Suomalaiset ikuisuuden kestävät tv-sarjat ovat loppuunväsyneitä, mutta pelastaako Tauski television?


Nyt tuntuu riittävän kirjoitettavaa ja haukuttavaa jokaiseksi päiväksi. No, enköhän kohta väsähdä. On väsynyttä menoa Suomessa tv-maailmassakin. 

Ne, jotka perinteistä televisiota enää katsovat, tuntuvat tyytyvän mihin tahansa. Samat väsyneet formaatit ovat pyörineet jo 2000-luvun alkupuolelta. 

BumtsiBumia yritetään lämmittää jo toista kertaa. Jos en ihan villisti veikkaa väärin, niin ei onnistu tälläkään kertaa. 

Uudelleenlämmitetyt sarjat eivät vain toimi muuta kuin mainoseurojen tuojina yhden kauden, kun ei tarvitse mainostaa ohjelmaa sisään ihmisille. 

Napakymppi ja Kymppitonni ilmeisesti toimivat jollain tavoin, mutta Cristal Snown tekopirteä olemus ärsyttää jo niin palkon, ettei Kymppitonnia jaksa katsoa. Sama koskee Janne Katajaa, joka tuntuu ehtivät Mikko Leppilammen ohella juontamaa ohjelmaa kuin ohjelmaa.

Vain elämää -ohjelmassa samat artistit ovat mukana varmaan jo kolmatta kertaa. Enää ei edes oteta mukaan uusia artisteja, jotka voisivat piristää loppuun väsynyttä formaattia. Vain elämää lämmittää nykyään vain vanhojen artistien nuukahtaneita uria. 

Huutokauppakeisari kertoo samoja pikkutuhmia vitsejään jo ties kuinka monetta kautta. Jostain kumman syystä tv-kansa ei tähänkään tunnu väsyvän, vaikka Palsanmäet härskisti yrittivät vedättää koronatukieurojakin.

TTT on muka radikaalisti uudistunut, kun mukana on nyt naispari. Eikö siellä jo ollut miespari? Kuinka sykähdyttävää näinä aikoina. Kansalle vain tuntuu riittävän kauniit mekot ja tekopirteät juontajat Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi. Kiinnostavat julkkikset ovat loppuneet tämänkin sarjan kohdalta jo kauan sitten. 

Maajusseille etsitään luoja ties morsianta jo kuinka monetta kautta. Koska siitä ohjelmasta on mitään kiinnostavaa noussut?

Kaikki tv:n suosikkiohjelmat jo jatkuneet reippaasti yli 10 vuotta. Ei suomalainen tv-katsoja paljoa vaadi. 

Luojan kiitos Tauski Peltonen osallistuu Farmi-sarjaan. Siinä on oikeasti mielenkiintoinen julkkis. Minähän tunnen Tauskin hyvin jo toimittaja-ajoiltani.

Kommentit

Suositut tekstit