Miksi julkkikset ovat televisiossa joka v....n ohjelmassa?

En ole pitkään aikaan tehnytkään televisiokatsausta, joten olisiko sellaisen aika nyt. 

Nykyään on vaikea löytää ohjelmaa, jota ei täytettäisi julkkiksilla. Niin. Totta kai televisiossa ovat ihmiset ovat julkkiksia tai tulevat sellaiseksi. 

Mutta samaa muutamaa kasvoa kierrätetään ohjelmasta toiseen. Asiallisimmat julkkikset kun eivät mihin tahansa suostu rahasta puhumattakaan edes julkisuudesta. 

Julkkiksen elämä on surullisempaa kuin ennen. Joka helvetin somessa täytyy olla ja suostua kaikenlaiseen paskaan televisiossa. Koskien nuorempaa julkkiskaartia, vanhemmat koko kansan tuntemat, nyt tosin ikääntynet julkkikset ovat pääosin tältä helvetiltä säästyneet. 

Eniten myötähäpeää aiheuttavat Iholla-sarja ja vastaavat. Nuoret ja kauniit, joskaan eivät aina rikkaat valittavat elämänsä surkeutta valoisissa keskustakämpissään. Itkeä täytyy, eihän muuten mikään olisi mitään ilman itkua. 

Sitten ihmetellään ihmisten ilkeyttä omilla somesivuilla, kun joka helvetin ohjelmaan on pakko lähteä. Mutta ei hätää, aina irtoaa radiopesti tai kustannussopimus. Sillä millään muulla ei ole kuin sillä, että naama on etukäteen tunnettu. Julkkis haastattelee julkkista, julkkis tekee kirjan toisesta julkkiksesta yms.

Kaikki laadukkaat draamasarjat ovat nykyään lukkojen takana suoratoistossa. Kuten muutkin ohjelmat. Koskien tietenkin vain kaupallisia kanavia. Köyhän on tyydyttävä Ylen tuotantoon, josta kyllä löytyy helmiäkin, kunhan jaksat selata pillupäiväkirjat ohi. 

Niin, että sitten vielä tämä uusi trendi. Julkkikset matkailevat taivastelemaan ympäri maailmaa ilmastonmuutosta, seilaavat merillä yms. Siinä sitä on kestävää kehitystä. 

Joskus ennen puhuttiin turhista julkkiksista, mutta sellaisia ei enää ole. He täyttävät ruudut, sillä suostuvat kaikkeen julkisuuden takia.

Kommentit

  1. Kai he ovat ikäänkuin kaikkien tuttuja, joista voidaan jutella.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset