Kirja-arvostelu: A.E. Hotchner - Papa Hemingway: Machokirjailijan vaikeat viimeiset vuodet

On ollut muuttopuuhia ja muuta niin edellisestä tekstistäni on ehtinyt vierähtää jo peräti 10 päivää. Korjataan nyt virheeni. 

Ei liene montaa vähäänkään kirjoja lukenutta, joka ei tietäisi Ernest "Papa" Hemingwayta. Hän kuului kirjallisuuden klassikoihin, joka harrasti metsästystä ja härkätaisteluita. Näillä eväillä ei enää saisi nykyään edes kustannussopimusta.

Hemingway oli kuitenkin kompleksisempi ihminen kuin hänen machoimagonsa antoi odottaa. Syvästi onneton ja loppuaan kohden suorastaan vainoharhainen. Ja tietenkin helvetin taitava kirjoittamaan.

Hotchner kuului Hemingwayn sisäpiiriin aina 1940-luvun lopulta aina Papan itsemurhaan asti 1960-luvulla. Hotchner itse kuoli muuten vasta hiljattain yli sadan vuoden iässä.

Hotchner kirjoittaa vetävästi. Papaksi Hemingwayta sai kutsua päin pläsiä vain harva. Tuttavuuden alussa Papa kertoi vetäviä, joskin vahvasti liioiteltuja tarinoitaan. Mutta eihän hyvää tarinaa kannata totuudella pilata. 

Lopussa mielenterveysongelmat veivät voiton Papasta ja hän epäili FBI:n olevan perässä ja kaikkien yrittävän viedä hänen rahojaan. Joskin tosin nyt myöhemmin on epäilty Hemingwayn voineen olla oikeassakin FBI:n suhteen. Papa kun asui pitkään Kuubassa ja Kuubassa Castro oli ottanut vallan.

Loppua kohden kirjasta tuli surullinen, kun mestari epäili kykynsä kirjoittaa. Tämän väitetään olevan yksi syy itsemurhaan. Ja lähes päivittäiväinen viinan juominen. Kertoo kyllä siitä, että kaikesta juhlimisesta juhlimattta vain kirjoittamisella oli väliä Hemingwaylle.

Kirja ei oikeastaan ole vain pelkkä elämäkerta. Se on elämä itse. Siksi se on niin vangitseva.