Kirja-arvio: Lasse Heikkilä - Balladi Ihantalasta - Säkeitä kesästä 1944
Runoilija menehtyi traagisesti jo alle 40-vuotiaana osin johtuen sotakokemuksista, josta ei päässyt irti. Hänellä oli lukuisia riippuvuuksia ja lukuisia rakkaussuhteita, jotka lopulta ajoivat hänet mielisairaalaan.
Balladi Ihantalasta kokoelman runot löydettiin arkistoista vasta vuonna 1999, kun runoilijan kuolemasta oli kulunut jo vuosikymmeniä. Ja hyvä että löydettiin.
Ne ansaitsivat tulla julki. Kokoelman on toimittanut Osmo Pekonen, joka on myös kirjoittanut Heikkilästä elämäkerran. Runoilija itse ei ehtinyt kokoelmaa saattaa julkaisukuntoon.
Sotarunoista monille tullee ensimmäiseksi mieleen Yrjo Jylhän Kiirastuli tai Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Heikkilän sotarunoista tulee molemmat mieleen, mukana ripaus Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta.
Heikkilä oli lähes koulupoikana mukana Tali-Ihantalan rankoissa taisteluissa panssarintorjuntamiehenä kesällä 1944. Kokoelman päälle 20 runotarinaa taistelussa kaatuneista miehistä pohjautuvat osin hänen kokemuksiiinsa. Osin ei. En usko Ihantalassa palvelleen Erich-Mariaa tai Lajosia.
Runoissa on syvän isänmaallinen sävy, ei kuitenkaan tukahduttavasti. Runoissa pääsee myös purnaajat ja ressukatkin esiin. Tosin kaikissa runoissa on sankarillinen sävy. Kaikista tuli sankareita, vaikka sitten tahtomattaan. Runoissa on myös vahva uskonnollinen sävy, eräänlainen kohtalonusko. Näin täytyi tapahtua.
Heikkilä tunnettiin modernistina ja säkeitä näistä runoista onkin turha etsiä. Ne ovat jo runoiksi varsin epärunollisia. Ennemminkin lyhyttä proosarunoutta, jossa juuri se tarina on ydin, kun sankarivainajat makaavat haudoissaan, kuka kentälle jääneenä.
Kommentit
Lähetä kommentti