Jokainen ihminen ei ole laulun arvoinen
Aika usein ennen törmäsi siihen kun ihmiset innostuivat ammattini (toimittajan) kuultuaan kertomaan, että kirjoita musta juttu, eiku kirjoita kirja.
Mulla on sellainen tarina, ettei muilla ole. Ai et kirjoita vai? Et taida vaan uskaltaa. No jää sitten lehdet ja kirjat myytyä kun en oo kannessa.
No nykyään eivät osta enää minulta juttua saati sitten kirjaa.
Oikeasti harvan ihmisen elämä itsessään on kovin ihmeellistä tai poikkeuksellista. Jokainen ihminen ei ole laulun arvoinen.
Surua ja tragediaa on jokaisella ja niillä toki myydään, jos uhri on vaan oikea. Ihan turha ruveta vanhan ukon kärsimyksistä kertomaan, jos se ei ole veteraani. Varsinkin jos kohde ei ole julkkis, joka on kiinnostava itsessään. Tai heistäkin vain ne harvat, jotka edes lähes jokainen tietää.
Silti elämäkertoja ilmestyy todella paljon. Jotkut jo koomisia, alle 30-vuotiaista, mutta heillä, julkkiksilla halutaan takoa silloin, kun joku heistä on vielä kiinnostunut. Juicesta ja Irwinistä toki ilmestyy uudet kirjat vuosittain.
Kuten kaikki kirjat nykyään, elämäkerrat väsätään usein nopeasti kasaan. Nykyäänhän kustantajat haluavat lähes valmista jälkeä, pian sen jälkeen kun on idean saanut myytyä. Sitten on tietenkin niitäkin kirjoja, joissa kirjoittaja on mielenkiintoisempi kuin elämäkerran kohde.
Elämäkerrat ovat kaikesta huolimatta iltapäivälehdistön suosikkeja. Niistä saa nopeasti riuhdottua nettinostoja. Sitten vaikka vielä kirja bloggareille, valituille edustaville tietenkin, jotka kirjoittavat ainakin aina suopeasti. Minulle ei esimerkiksi haluttu lähettää Sanna Marinin kirjaa ja koomista kyllä, Niko Saarisen.
Luen paljon elämäkertoja, joten tiedän mistä kirjoitan. Siksi pettymys onkin suuri, kun käteen tulee jotain Jussi Halla-ahon virallisen elämäkerran kaltaista. Jussihan osaa itsekin kirjoittaa. Olisi itse kirjoittanut. Ns. luvattomat poliitikkoelämäkerrat taas usein ovat tarkoituksella kirjoitettu kohdettaan kiusaamaan. Ja niitä tulee paljon. Ainakin persuista.





En viitsinyt lukea S. Marinin kirjaa itsestään
VastaaPoistajo nimen vuoksi "Toivo on tekoja". Lauri Nurmen kirjan hänestä luin. Oli ihan kohtuuhyvä.
Kirjat Halla-Ahosta luin myös. Ihan ok.
Mulla odottaa vielä toi Sanna Marinin kirja. Jos nyt ei sitten oikeasti ole jonkun haamukirjoittajan tekemä.
PoistaIhmettelen, ettei Sanna Marinin pääministerikaudesta ole kirjoitettu kriittistä elämäkertaa, talouden hoidosta, johtajuudesta ja koronan hallinnasta. Vasemmistolaiset kirjoittajat eivät uskalla tarttua asiaan, eivät halua särkeä vasemmiston julkkistähden säteilyä.
VastaaPoistaLuen aika paljon elämäkertoja, mutta en aktiivipolitiikassa yhä toimivilta. Viimeksi luin Anna Kortelaisen Stadin väkeä, 1900-luvun alun helsinkiläisten kohtaloita, muutosten vuosikymmeniä, antoi vähän vastapainoa nykyajan valittajille. Talvella luin Keski-Rauskan Kasvonsa peittänyt mies, Juha Vikatmaan elämä, ei mikään helppo tie poliitikolle ryhtyä kokoomuslaiseksi. Voi, miten kiinnostava on Axa Fahlerin Valehtelija, vakooja, vallankumouksellinen, sukuni salaisuuksien jäljillä. Siitä voi sanoa, että jokainen siinä kertomuksessa on laulun arvoinen, sivussa kulkee Suomen kohtalot ja historia.
Sanna Marinin kohdalla kai pelätään hänen fanejaan yhä ja kriittistä kirjaa ei uskalleta kirjoittaa.
Poista