Suomessa käyttöä Michael Moorelle

Suomen luisumisen bilateraalisesta vaihtotaloudesta neokapitalismiin huomaa parhaiten siinä, että valtiomiesten sijasta ihaillaan kovapintaisia yritysjohtajia. Kun esimerkiksi Jorma Ollila avaa suunsa jonkun kansainvälisyysseminaarin yhteydessä, on suomalainen media varpaisillaan. Siinä unohtuvat Tarja Halosen "tanttamaiset" lausunnot veljeydestä ja tasa-arvosta, kun Ollila moittii suomalaisia nuoria miehiä vetelyksiksi ja ylipainoiseksi. Edes armeijaa eivät mokomat enää jaksa.

Suomi luotiin kai sodan jälkeen vahvoilla miehillä ja samaa kunnioitusta patruunoiden lausuntoja kohtaan koetaan  yhä vieläkin,kun niinä aikoina, jolloin patruuna saattoi laittaa kilometritehtaalle koska tahansa. Ja samalla tavalla ihmisiä tuolle surulliselle kilometritaipaleelle laitetaan ihmisiä yhä vieläkin. Nyt puhutaan vain tuottavuuden kasvusta ja järkeistämisestä. Kansan koulutustaso kun on parantunut ymmärtämään potkut kauniimmillakin ilmaisulla.

Yhtä asiaa olen jäänyt ihmettelemään. Miksi suomalaista päättäjäkritiikkiä harrastaa karvahattuineen ainoastaan Hannu Karpo? Miksi suuryritysten ovenpielissä ei näy suomalaista tähtitoimittajaa, joka taitaa viihtyä paremmin Viivin kirjanjulkistamistilaisuudessa? Suomalaisessa yhteiskunnassa taitaa olla Michael Mooren mentävä iso aukko.