Pohjantähti jaksoi loistaa loppuun asti




Kuva: www.artistafilmi.fi


Eilen oli Täällä Pohjantähden alla -elokuvan ensi-ilta. Lievästä kuumeesta huolimatta menin katsomaan elokuvan. Jos mittarina käytetään lippujen myyntiä, niin täydellistä kassamenestystä ei ole luvassa. Tikkurilan Bio Grand oli puolityhjä ensi-iltanakin.



Ei elokuva ollut täydellinen täysosuma, mutta veikkaan, että elokuva paranee vanhetessaan. Samoin kuin uusi versio Tuntemattomasta sotilaastakin. Sillä Pohjantähti saavutti jonkinlaista realismia vahvoinen paljon puhuttuine lähikuvineen. Tunnettakin niin paljon, että herkimmät saavat kyynelkanavansa auki.



Olin elokuvan ensimmäisen tunnin aikana huolissani, että junnaako elokuva loppuun asti vain kuvakertomuksena. Sillä alku tuntui vain hieman hätäiseltä pohjustukselta loppua varten. Ei onneksi, sillä kun elokuva eteni sisällissotaan, kerronta jäntevöityi sekä tarinan että tunteen osalta.


Pohjantähteä on sanottu näyttelijöiden elokuvaksi. Ja niin se olikin.



Ennen kuin näin elokuvan, epäilin, miten Ilkka Koivula selviää Akselin roolista. Epäilys osoittautui turhaksi. Koivula oli roolissaan jopa parempi kuin Aarno Sulkanen vanhassa versiossa. Huono ei ollut Vera Kiiskinenkään Elinana.


Linnan tekstit eivät vain ole luotu naisia varten, eikä niissä pääse naiset esiin. Eija Vilpas teki hyvän sivuroolin Aliina Laurilana ja vielä paremmin onnistui Elena Leeve Elma Laurilana.


Elokuvan parhaimmaksi näyttelijäksi nostaisin silti Heikki Nousiaisen räätäli Halmeena. Tosin Halmeelle oli kirjoitettu niin tolstoilaiset vuorosanat teloitusta ennen, että niissä ei olisi voinut epäonnistua.


Topi Salmela vihaa puhkuvana Anttoo Laurilana meni ajoittain yli. Jonna Järfenefelt oli pappilan rouvana lievä pettymys. Risto Tuorilakaan ei onnistunut täysin Jussi Koskelana. Ehkä hän itsekin tiesi olevansa rooliin liian vanha.


Alun haparoinnin jälkeen Koivusalo sai myös elokuvallisen otteen toimimaan. Viha ja kosto sekä köyhyys eivät pysyneet romantiikan piirissä niinkuin Laineen versiossa. Koivusalon elokuvassa sota on rumaa ja samoin kuin köyhän ihmisen elämä. Ruma oli myös isäntien sielu.



Elokuvan jälkeen ei voinut olla tuntematta sympatiaa punaisia kohtaan. Isäntien ja varakkaiden ihmisten sydämettömyyden takia sota syttyi. Kiitän luojaa, että Linna kirjoitti Pohjantähden. Muuten sisällissodasta olisi jäänyt elämään vain valkoinen totuus.


Ja punainen veri lumihangessa.


----------------------------------------------------------------


Muita arvioita:


Bostonin kuristaja: Tämä 60-luvun lopun elokuva perustui tositapahtumiin Bostonissa tapahtuneisiin naisten kuristussurmiin. Tony Curtis oli varsin vaikuttava pääroolissa sarjamurhaajana. Ehkä sen takia, että useimmin on näytellyt komedioissa. Elokuvan kerronta oli varsin poikkeuksellinen. Tapahtumia eri paikoissa näytettiin samassa kuvassa. Aika jännä metodi, en ole vastaavaa montaa kertaa nähnyt.


Evankeliumi Matteuksen mukaan. Suomentanut Pentti Saarikoski. Kirja oli varsinainen löytö, mutta suomennoksena hienoinen pettymys. Ehkä Jeesuksen taru ei vaikuta minuun liian arkipäiväisenä versiona. Sellainen Saarikosken suomennos oli. Mutta se oli hänen tavoitteensakin, kuten esipuheesta saattoi lukea.

Kommentit

Suositut postaukset