Yksinäinen kansakunta

Yleensä väitetään, ettei puolueita enää erota toisistaan ja että kaikkien puolueohjelmat muistuttavat toisiaan. Näin onkin, jos ohjelmia lukee pintapuolisesti. Totuus kuitenkin on, että puolueet saarnaavat vain omaa totuuttaan, jossa vain puolueen yleisesti hyväksytty mielipide on se oikea.



Siksi en ole poliittisista puolueista kotiani löytänyt. Yrityksiä on ollut.

Itse olen valinnut sellaisen tien, että olen sitoutumaton kaikista mahdollista sitoumuksista koskien yhteiskunnallista toimintaa jonkin yhteisön kautta, sillä mikä pahinta, sama yhden totuuden maailma vaivaa kansalaisjärjestöjä, ammattiyhdistysliikettä sekä kaikkea muutakin yhteiskunnallista vaikuttamistoimintaa, jonka muodostaa enemmän kuin yksi ihminen.



Ei ihme, että Suomi on sellaisessa jamassa kuin missä se on. Täällä kaikki yhteisöt ajavat vain omaa totuuttaan. Sillä tavalla ei rakenneta moniarvoista yhteiskuntaa, vaikka lähes kaikki sellaista ilmoittavatkin ajavansa.

Mitään todellista kehitystä ja muutosta ei tapahdu, sillä yhden totuuden liikkeiden takia päätökset jäävät puolivillaisiksi kaikkia miellyttäviksi sopimuksiksi. Mitään yhteishenkeä ei ole ilmennyt, edes nyt  taloudellisen kriisin aikana.

Syntyisikö kansakunnan yhteishenki edes mahdollisen sodan aikana, epäilen. Sillä eivät kansalaisetkaan tunne elävänsä yhdessä yhteisessä yhteiskunnassa, jota kaikki rakentaisivat yhteinen etu mielessään. Tuon edun nimi olisi Suomi.