Helteen tulkitsemattomat puolet

Viime viikot olemme saaneet nauttia tai kärsiä ennätyksellisistä helteistä. Näkökulma riippuu kokijasta. Nykyisinhän jokaisen vuoden pakkaset, sateet ja helteet ovat aina ennätyksellisiä.

Kansa on jakautunut kahtia, politiikka ei siihen pystynyt, mutta helteet pystyivät. Toinen osa kansasta rakastaa helteitä ja toinen vihaa.

Minä kuulun jälkimmäisiin, en näe päälle kolmekymmenen asteen hiostavassa helteessä mitään nautittavaa. En voi lukea, kirjoittaa, en ajatella. Vain hellettä.



Helpotusta tuo ainoastaan pulahdus järveen, mutta sekään ei onnistu kaupungissa, sillä en halua tunkea itseäni ja pömppömahaani edustuskelpoisien ihmisten uimarannoille. Yritin pakoa maalle Savoon, mutta siellä oli vielä kuumempi kuin etelässä. Siellä sentään pystyi tepastelemaan kuin saksalaisturisti konsanaan. Mahdollisimman vähissä vaatteissa.



Helteestä ei saisi edes valittaa, sillä Suomessahan on kuulemma valtaosan vuodesta kylmää. Tai siis ensimmäisen kerran vuosikymmeneen oli tänä vuonna.

Vaikka kärsimyksen kyynelet silmissä löytyy silti ihmisiä kommentoimaan lehtiin helteiden ihanuutta rantojen bikinityttösten lomaan. Kaikkein raivostuttavimpia ovat helteen ihanuus -mantraa hokevat tv-juontajat ja metereologit. Nyt kun helle on jatkunut jo kauan löytyy heidän sanoistaakin jo onneksi epäilystä.

Säässä/helteessä on sentään se hyvä puoli, että sää lienee viimeinen asia, joka yhdistää Suomen kansaa. Kaikki kun sen joutuvat omalla tavallaan kokemaan.