Kuinka paljon vittuilua ihminen kestää?













Edellä oli lyhyt näyte Roast-julkkisten pilkkaussarjasta, joka pyörii nyt Suomessakin. Ohjelman idea on sen verran käsittämätön, että sitä on vaikea käsittää todeksi.


Roastiin saapuu yleensä uransa parhaat päivät nähneitä julkkiksia julkisesti vittuiltaviksi. Tässä näytteessä pääsankarina toimii ystävämme David Hasselhoff, jonka surullisen kuuluisat viime ajat me viihdemaailmaa seuraavat tiedämme.


Kuinka paljon vittuilua ihminen kestää? Riittäisikö teillä kantti mennä haukuttavaksi? Minulla ei, sen verran sitä on elämässä saanut vittuilua osakseen oman persoonan vajavaisuuksien tähden.


Tai mistäs sen tietää, jos joskus vielä on maailman hyvyyteen uskonsa (täysin) menettänyt runoilija-toimittaja, jonka ainoa keino saada tyydytystä surkeaan elämäänsä on mennä roastattavaksi.


Amerikkalainen julkisuuskulttuuri (ainakin, miksei Suomenkin) perustuu eräänlaiseen julkkisten pilkkaamiseen, joten heillä on kanttia parhaiten mennä haukuttavaksi. Saahan siitäkin julkisuutta. Jostain luin, että Roastiin pääsyä pidetään miltei kunniana.


Roastissa on sentään nähty vaivaa vittuilussa, toisin kuin joidenkin nettikeskustelupalstojen yksipuolisessa vihassa ja kaunassa julkkiksia kohtaan. 


Mieleen tuli, että Tuksu taitaisi olla ainoa Suomessa, jolla riittäisi pokkaa mennä Suomen Roastiin. Jokuhan vähän vastaavaa roastshowta yritti tehdä Mikael Jungnerille, mutta edes Jungnerin huumorintaju ei roastaamista kestänyt.

Kommentit

Suositut postaukset