Päivän musiikkiajatus: Whitney Houston

Päivän musiikkiajatukseksi on vaikea laittaa mitään muuta kuin Whitney Houstonia. Kun kuulin Teneriffalla Whitneyn kuolemasta, olin hiukan yllättynyt, mutta en todella yllättynyt. Sen verran huumeiden ja viinan sekä sekoilujen täyttämää Houstonin elämä oli viimeisen vuosikymmenen, mutta en ala tässä kertaamaan, että kuinka jokaisen oli pitänyt elämänsä elää ilman päihteitä. Ei se niin yksinkertaista ole.



Mieleen tulee jälleen kerran, että maine ja loisto ei tuo onnea, maailmantähti pakenee elämää päihteisiin siinä missä kerrostaloasuntoon sulkeutunut yksinäinen köyhä.



Whitneyn erottaa monista muista ennenaikojaan kuolleista laulajista, esim. Amy Winehousesta, se tosiasia, että hän oli supertähti, jonka kaikki vähänkin populaarimusiikista kiinnostuneet tiesivät.



Itse en ole koskaan ollut Whitney-fani, mutta naisen poikkeuslaatuista lahjakkuutta laulajana ei käy kiistäminen. Ja sen verran romantikkoa minussakin on, että Bodyguard on vaikuttava elokuva. Kukapa mies ei tuntisi itseään miehekkääksi naista suojellessaan. Elokuvan suurinta hittiä, I will always love you-biisiä en laita nyt soimaan, vaan vähemmän soitetun raidan samasta elokuvasta.



Whitney olisi tainnut tarvita bodyguardia (hengenvartijaa) omassakin elämässä. Whitneyllä on kuitenkin mahdollisuus nousta todella suureksi legendaksi kuoltuaan. Jos ei nyt Elvikseksi, mutta suureksi kuitenkin.



Siitä kertoo jo se, että Whitneyn kuolemasta ja viimeisistä päivistä on uutisoitu todella massiivisesti Suomessakin. Uutisointi on saanut koomisiakin piirteitä, kun julkkikset väittävät itkeneensä Whitneyn kuolemaa. Just joo, aivan varmasti.