Tavoititko taiteilijan oikeasti?

Kävin tuossa alkukuussa Madonnan keikalla. Madonnaa sätittiin keikan jälkeen etäisyydestä ja kuningatarmaisesta otteesta. Hän ei kuulemma ottanut yhteyttä yleisöönsä ja huomioinut yleisöä riittävästi. No, Madonnan keikalle ei kannata mennä, jos odottaa Bruce Sprigsteenin kaltaista fanien huomiointia. Madonna on enemmän esittäjä kuin esiintyjä.



Facebookin ja muiden sosiaalisten medioiden myötä taiteilijoidenkin täytyisi roikkua päivittämässä kuulumisiaan ja jutella fanien kanssa. Jokainen tietysti tiedämme, ettei edes Bruce Springsteen päivitä itse nettisivujaan, mutta kotimaamme tasolla paine on varmasti kova.



Taiteilija ei elä ilman yleisöään, eikä yleisöä pidä koskaan aliarvioida, mutta onko taiteilijan tehtävä olla tavoitettavissa, on jo toinen kysymys. Tarvitseeko taiteilijan antaa muuta kuin taiteensa. Moni taiteilija antaa kyllä haastatteluja lehdille, mutta totuus on, että harvemmin ihmisiä kiinnostaa enää vain se, jos kirjailija tarinoi viimeisimmästä kirjastaan.



Kyse on siitä, että taiteilijalla ei ole enää mitään erikoisasemaa yhteiskunnassamme. Taiteilija on aivan samanlainen henkilö kuin kirvesmies tai siivooja. Kukaan ei katso enää taiteilijaa ylöspäin, kuten vaikkapa 1800-luvulla. Niinpä taiteilija ei voi tuudittautua siihen, että hän kertoilisi vain uusimmasta kirjastaan tai levystään.



Taiteilijan ei tarvitse olla puolijumala, mutta itse suosittelisin taiteilijoille salaperäisempää imagoa. Kaikkien kaverista menee pidemmän päälle maku. Ajan pyörää ei voi vetää taaksepäin, mutta taiteentaian voisi palauttaa näkemällä asioita eri tavalla kuin valtaosa muista taiteilijoista.



Nyt taiteililijoiden mielipiteet tuntuvat toistensa klooneilta samoin kuin heistä kirjoitetut lehtijututkin. Kyse ei ole pelkästään toimittajien laiskuudesta vaan varsinkin tunnettujen taiteilijoiden ja toimittajien välissä on "pr-kerberoksia", jotka määrittävät kenelle taiteilija antaa haastattelun ja kenelle ei. Ja siten siis kaikki jututkin tulevat olemaan toistensa klooneja.



Sääli.



Vaikka sitä ei pr-toimistoissa ymmärretä, eikä monet taiteilijat sitä itsekään ymmärrä, suurimmista historiaan jääneistä taiteijoista on kirjoitettu vaikka mitä. Kukaan ei muista juttuja, mutta kyllä tähden ympärillä leijailleen taianomaisuuden. Sellaista ei luoda, eikä sellaista pysty riistämään. Liika julkisuuden hallintahalu vie siivet tähden ja historian ympäriltä samoin kuin liika halu olla esillä.