Juoksukaljat
Nyt jo noin kuukausi sitten todistin Eerikinkadun Siwassa klassista liikettä. Olin menossa tupakkiostoksille ja polttelin röökiä oven edessä.
Yhtäkkiä ovi aukesi. Ensiksi ovesta juoksi ulos nuorehko nainen ja sitten nuorehko mies. Reput selässä totta kai.
Jäin miltei heidän alleen, kun olin avaamassa ovea. Ajattelin heti, ettei sieltä nyt karkkia oltu ostamassa. Eipä ollutkaan.
Kun menin sisälle, kassatyttö oli jotenkin poissaolevan oloinen. Kysäisinkin heti häneltä, että oliko ulos juossut pariskunta pöllimässä jotain. Kassaneiti vahvisti näin olevan. Hetken päästä vartijakin pörhälti kauppaan sisään. Liian myöhään.
Kerroin vartijalle, mihin suuntaan toisiaan sättivä pariskunta oli suunnannut. Nainen ei ollut toiminut miehen odotusten mukaan.
Mutta ei heitä vartija tietysti kiinni saanut. Ja vartija palasi hetken kuluttua takaisin. Yritin puhua kassaneidille jotain muka hauskaa ja hän naurahtikin. Ehkä autoin häntä hetken haistattelevan pariskunnan ylenkatsonnan jälkeen.
Olen nähnyt tuon saman kassaneidin useasti uudelleen. Ilmeisesti moinen tapahtuma on hänelle tuttua kauraa. Mutta hetken hän oli poissaoleva.
Mitä ilmeisemmin juoksukaljojen hakijat olivat narkomaaneja tai edes sekakäyttäjiä. Juoksukaljat ovat aikamme arkipäivää. Kun ei ole mitään menetettävää, eikä kiinnijäämisellä ole merkitystä. Eikä kassaneitien kannata uhrata terveyttään hullujen edessä pelkän kaljan edessä.
Me elämme maailmassa, jossa joillakin ei ole mitään menetettävää ja ketkä edustavat järjellistä maailmaa eivät halua uhrata henkeään ja terveyttään epätoivon edessä.
Suomen hyvinvointivaltio on epäonnistunut. Tai vain ihmiset ovat.
Itse en kykenisi ylittämään varastamisen kynnystä. Jokin on aina estänyt minua, vaikka olisin ollut rahaton. Olen liian kiltti tai rangaistuksen pelko on riittänyt, vaikka sellaista ei varattomalle ja kaiken menettäneelle edes ole olemassa.
Tosin silloin kun jollakin on niin kallis taipumus kuin narkomania, millään ei ole mitään väliä. Jokainen narkomaani ymmärtänee, ettei hän muutenkaan tule näkemään kultaisia vanhuuden (unohduksen) vuosia.
Silloin juoksukaljat Siwasta ovat yksi vitun maku.
Yhtäkkiä ovi aukesi. Ensiksi ovesta juoksi ulos nuorehko nainen ja sitten nuorehko mies. Reput selässä totta kai.
Jäin miltei heidän alleen, kun olin avaamassa ovea. Ajattelin heti, ettei sieltä nyt karkkia oltu ostamassa. Eipä ollutkaan.
Kun menin sisälle, kassatyttö oli jotenkin poissaolevan oloinen. Kysäisinkin heti häneltä, että oliko ulos juossut pariskunta pöllimässä jotain. Kassaneiti vahvisti näin olevan. Hetken päästä vartijakin pörhälti kauppaan sisään. Liian myöhään.
Kerroin vartijalle, mihin suuntaan toisiaan sättivä pariskunta oli suunnannut. Nainen ei ollut toiminut miehen odotusten mukaan.
Mutta ei heitä vartija tietysti kiinni saanut. Ja vartija palasi hetken kuluttua takaisin. Yritin puhua kassaneidille jotain muka hauskaa ja hän naurahtikin. Ehkä autoin häntä hetken haistattelevan pariskunnan ylenkatsonnan jälkeen.
Olen nähnyt tuon saman kassaneidin useasti uudelleen. Ilmeisesti moinen tapahtuma on hänelle tuttua kauraa. Mutta hetken hän oli poissaoleva.
Mitä ilmeisemmin juoksukaljojen hakijat olivat narkomaaneja tai edes sekakäyttäjiä. Juoksukaljat ovat aikamme arkipäivää. Kun ei ole mitään menetettävää, eikä kiinnijäämisellä ole merkitystä. Eikä kassaneitien kannata uhrata terveyttään hullujen edessä pelkän kaljan edessä.
Me elämme maailmassa, jossa joillakin ei ole mitään menetettävää ja ketkä edustavat järjellistä maailmaa eivät halua uhrata henkeään ja terveyttään epätoivon edessä.
Suomen hyvinvointivaltio on epäonnistunut. Tai vain ihmiset ovat.
Itse en kykenisi ylittämään varastamisen kynnystä. Jokin on aina estänyt minua, vaikka olisin ollut rahaton. Olen liian kiltti tai rangaistuksen pelko on riittänyt, vaikka sellaista ei varattomalle ja kaiken menettäneelle edes ole olemassa.
Tosin silloin kun jollakin on niin kallis taipumus kuin narkomania, millään ei ole mitään väliä. Jokainen narkomaani ymmärtänee, ettei hän muutenkaan tule näkemään kultaisia vanhuuden (unohduksen) vuosia.
Silloin juoksukaljat Siwasta ovat yksi vitun maku.
Tästä on jo aikaa, kun minä olin menossa tupakkia ostamaan lähikauppaan. Kaupan edessä oli kolme vartiointiliikkeen autoa. Kysyin kassakaunottarelta, jotta mitäs nyt oli sattunut. Kuulema joku oli yrittänyt viedä kaupasta jotain. En kysellyt tarkemmin, mutta tuli vähän ahdistava olo, kun ajattelin, että siellä jossain puodin perähuoneissa ne vartiointikörmyt hiillostivat jotain onnetonta kaljavarasta. Kova on omaisuuden suoja Suomessa, mutta miten lie köyhän kurjimuksen yksilön suojan laita? Toki noiden juoksijoiden kuuluisi saada teoistaan jokin seuraamus, muuten se touhu ei ainakaan vähene. Ja kyllä se varastelu kauppiasta kyrsii, sekin on selvää.
VastaaPoistaYllättävän kova miehitys lähikaupassa. Yleensä ei vartijoita juuri lähikaupassa ole. Isoissa kauppakeskuksissa kaljavarkaita jahtaakin jo sitten kokonainen armeija.
VastaaPoistaKuules, nyt olisi siun olis ollu syytä tehdä kansalaispidätys. A´propos, äijä niinku jänisti. En arvosta. Ens kerralla sitten käyt ainaskin pieksemässä sen pikkunarkkarin anttip##ppomaisesti, nahkavyöllä. Myymälävarkaus on rikos!
VastaaPoistajk1. Tupakinpoltto se vasta vaarallista on! Siirry vaik nuuskaamaan, ni säästyy keuhkot.
jk2. Poliisi on ystävämme Ens kerralla soitat poliisit samantien jeesimään.yks yks kaks ja sitärataa....
jk3. Älkää varastelko. Ikinä!
Juu, ainahan sitä voisi nohevammin toimia, mutta taidan jättää sankarteot ja painimiset suosiolla kookkaammille kavereille. Poliisien intokin lähteä pikaisesti kaljavarkauskeisseille voi olla vähän niin ja näin, jos eivät riehu kaupassa.
VastaaPoista