Murehtiminen on nyt ahdistuneisuutta
Joku on nyt kirjoittanut kirjan murehtimisesta tai hienommin sanottuna ahdistuneisuushäiriöstä. En aio sitä kylläkään lukea. Ehkä en halua murehtimisesta eroon.
Kyse on siis kirjassa siitä, että miten lakata murehtimasta jokaista asiaa ja ennen kaikkea tulevaisuuttaan. Mutta puhutaan mielummin murehtimisesta kuin ahdistuneisuushäiriöstä. Se kuulostaa sympaattisemmalta.
Me suomalaiset emme ole tainneet koskaan olla niitä huolettomimpia kansoja. Eikä huolettomuuteen ennen ollut syytäkään. Suurimmalla osalla leipä oli tiukassa ja joinakin vuosina sitä ei ollut tarjolla ollenkaan. Ei ihme, että olemme oppineet patoamaan huolemme ja murehtimaan tulevaisuuden helvetiksi.
Nythän olisi syytä suurempaan huolettomuuteen kuin koskaan, vaikka laskusuhdannetta elämmekin. Kukaan ei kuole nälkään, vaikka tiukkaa olisikin. Tuntuu, että murehdimme enemmän kuin koskaan, vaikka näin sitä väitetään asiasta kuin asiasta.
Olemme luoneet elämistämme tiukkaa suunnitelmataloutta, joten ei ihme, jos stressi ja murehtiminen painaa. Jopa lomamatkamme suunnittelemme tiukan suunnitelmallisesti etukäteen. Pahintahan meille on, jos suunnitelmamme syystä tai toisesta eivät suju suunnitellulla tavalla. Harvoinhan suunnitelmat onnistuvat vastoinkäymisittä.
Ei sillä, että itse olisin erityisen huoleton. Olen ollut murehtija jo lapsesta asti. Minun on yhtä vaikea heittäytyä hetkeen ja huolettomuuteen kuin monien muiden. Joskus murehdin jopa ajasta kuolemani jälkeen. Siitä on vaikea pistää paremmaksi.
Murehtijan elämä on kaukana yksinkertaisesta. Murehtija osaa tehdä yksinkertaisestakin asiasta äärimmäisen monimutkaisen pohdintojen ketjun. Myöhemmin murehtija hoksaa, että olihan siellä tilaisuudessa sittenkin mukavaa, vaikka sitä etukäteen murehdin päiviä ennen.
Helppoa on sanoa, että älä hyvä ihminen murehdi. Hellitä. Jos se olisi niin helppoa, niin viheltelisimme kaikki pitkin katuja. Jotkut syntyvät murehtijoiksi, jotkut huolettomiksi hetkessä liitäjiksi. Mutta jos joku murehtimisen takia välttää tai välttelee elämää, niin on syytä huolestua.
Kyse on siis kirjassa siitä, että miten lakata murehtimasta jokaista asiaa ja ennen kaikkea tulevaisuuttaan. Mutta puhutaan mielummin murehtimisesta kuin ahdistuneisuushäiriöstä. Se kuulostaa sympaattisemmalta.
Me suomalaiset emme ole tainneet koskaan olla niitä huolettomimpia kansoja. Eikä huolettomuuteen ennen ollut syytäkään. Suurimmalla osalla leipä oli tiukassa ja joinakin vuosina sitä ei ollut tarjolla ollenkaan. Ei ihme, että olemme oppineet patoamaan huolemme ja murehtimaan tulevaisuuden helvetiksi.
Nythän olisi syytä suurempaan huolettomuuteen kuin koskaan, vaikka laskusuhdannetta elämmekin. Kukaan ei kuole nälkään, vaikka tiukkaa olisikin. Tuntuu, että murehdimme enemmän kuin koskaan, vaikka näin sitä väitetään asiasta kuin asiasta.
Olemme luoneet elämistämme tiukkaa suunnitelmataloutta, joten ei ihme, jos stressi ja murehtiminen painaa. Jopa lomamatkamme suunnittelemme tiukan suunnitelmallisesti etukäteen. Pahintahan meille on, jos suunnitelmamme syystä tai toisesta eivät suju suunnitellulla tavalla. Harvoinhan suunnitelmat onnistuvat vastoinkäymisittä.
Ei sillä, että itse olisin erityisen huoleton. Olen ollut murehtija jo lapsesta asti. Minun on yhtä vaikea heittäytyä hetkeen ja huolettomuuteen kuin monien muiden. Joskus murehdin jopa ajasta kuolemani jälkeen. Siitä on vaikea pistää paremmaksi.
Murehtijan elämä on kaukana yksinkertaisesta. Murehtija osaa tehdä yksinkertaisestakin asiasta äärimmäisen monimutkaisen pohdintojen ketjun. Myöhemmin murehtija hoksaa, että olihan siellä tilaisuudessa sittenkin mukavaa, vaikka sitä etukäteen murehdin päiviä ennen.
Helppoa on sanoa, että älä hyvä ihminen murehdi. Hellitä. Jos se olisi niin helppoa, niin viheltelisimme kaikki pitkin katuja. Jotkut syntyvät murehtijoiksi, jotkut huolettomiksi hetkessä liitäjiksi. Mutta jos joku murehtimisen takia välttää tai välttelee elämää, niin on syytä huolestua.
miten onkaan sattumaa, että pohdin juuri tänään tätä samaa...että miten paljon murehdin etukäteen tulevaa, kun voisi yrittää elää tätä hetkeä..johtuuko se persoonasta, luonteenpiirteestä, että ei osaa hellittää kun pitäisi. pahinta on, jos huomaa, että "hetki on mennyt ohi, ja kun ois ollut tilaisuus tarttua hetkeen ja nauttia, niin suurin osa ajasta kului murehtien etukäteen ja itse hetkessä...tai sitten ei ole energiaa enää hetkessä nauttia, kun voimat mennyt murehtimiseen..
VastaaPoistase on totta, ettei elämä kannata vältellä..silloin on syytäkin huolestua, mikä on sen taustalla...
murehtiminen saa välillä ihan suhteettomat mittasuhteet, sieltä on vaikea päästä pois, kun sille polulle astuu..se vie mukanaan. mutta tuota kuoleman jälkeistä elämää en murehdi, koska ajattelen, että silloinhan ei tarvi murehtia mistään. eletyt vuodet takanapäin ja nukun "ikiaikaista" unta vailla murheen häivää..ainakin jaksan toivoo kovasti niin...se onkin mielenkiintoista missä menee murehtimisen ja ahdistuneisuushäiriön välinen raja...onko se siinä, että joka ikiseen asiaan menee kohtuuttomasti aikaa ja energiaa sen murehtimiseen ja "pirujen maalaamiseen" vai onko se, että silloin tällöin löytää itsensä murehtimasta asioita, joille ei itse voi periaatteessa vaikuttaa ollenkaan? jaa...voikunpa ei tarttis murehtia mistään..ainakaan hetkeen..
Murehtimiseen vaikuttanevat myös elämänkokemukset. Kenenkään elämä ei ole ruusuilla tanssimista, mutta jos takapakkia ja muuta paskaa on tullut niskaan, niin toki sitä murehtii enemmän.
VastaaPoistaSitten ovat tietty taas ne kontrollifriikit, jotka eivät kestä sitä, jos kaikki ei ole täydellistä tai kaikkia ei suju suunnitelmien mukaan.
Omalla tavallaan murehtiminen voi olla myös itsensäsuojelua tuo suojelu vain menee liian pitkälle.
niin, kontrollifriikit ovat ryhmänsä erikseen..niiden kanssa oiskin aika mahdonta elää..
VastaaPoistamurehtimiseen vaikuttaa taatusti elämänkokemukset ja mitä enemmän paskaa on satanut niskaan, on kait inhmillistä että sitä murehtiikin enempi. tietty itsesuojelu on hyväksikin, mutta liian pitkälle meneminen ei sit taas oo..
Joskus tuntuu, että naisissa kontrollifriikkejä on enemmän kuin miehissä.
VastaaPoistatodennäköisesti...
VastaaPoista