Onko Donald Trump vain viihdettä?

Jos jotain näistä Usan presidentinvaaleista jää mieleen, niin Donald Trump. Tv-tähti ja kohuliikemies tietenkin taitaa sen, miten julkisuutta saadaan. Hänelle on aivan sama onko se positiivista vain negatiivista. Toisin kuin muut poliitikot hän tietää, että pois lukien yksityiselämän pahimmat töppäilyt tai törkeimmät oman edun vedätykset kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta.

Republikaaniehdokkaissa hän pitää kärkeä, mutta eri asia on, jatkuuko nousukiito loputtomiin ja jos jatkuukin, niin äänestääkö kansa turvallisemman demokraattien Hillary Clintonin presidentiksi. Hillaryn taakkana on tietenkin amerikkalaisille hieman vieraampi feminismi ja se, että hänen miehensä on ollut jo presidentti.

Trumpin luomat kohut ovat tuskin vahinkoja. Ei hän vahingossa peloittele amerikkalaisia meksikolaisilla maahanmuuttajilla, muslimiterroristeilla, Kiinalla ja muilla mahdollisilla uhilla. Hän tietää, ettei amerikkalaisia naurata, jos laiton meksikolainen maahanmuuttaja vie hänen työnsä samoin kuin että työpaikat valuvat Kiinaankin.

Usan historian tuntien tietenkin puheet maahanmuuton vaaroista herättävät kummastusta, perustuuhan nyky-Usa siirtolaisuuteen, mutta on Usassa ennenkin haluttu välttää tiettyjen ryhmien maahanmuuttoa. Ei se mikään uusi asia ole.

Trump on ristiriitainen hahmo, niin kuin mielenkiintoiset ihmiset usein ovat. Hän esiintyy kansanmiehenä, mutta kättelee ihmisiä vain siksi, että on pakko. Hän ei siedä alkoholia ja tupakkaa ja tuskin lähtisi asunnottomien asuntolaankaan käymään. Kansaa ei tunnu haittaavan se, että loppujen lopuksi Trump on elitisti. Takana on hyvä kampanjan suunnitteluryhmä.

Kohuliikemies on tehnyt itselleen lyömäaseen siitä, että hän ei ole poliittisesti korrekti. Hän tietää, että hänen äänestäjänsä myöskään tuskin varoisivat puhumasta ennakkoluuloisilla puheilla. Trump eroaa populistisimmista eurooppalaisista poliitikoista jo siinä, ettei isojen puoluiden eurooppalaiset presidenttiehdokkaat uskaltaisi ikinä puhua samalla tavalla kuin Trump puhuu.

Trump on onnistunut tavoitteessaan siinä, että älymystö ja varsinkin valtamedia on kavahtanut häntä. Google on jopa tehnyt Trump-suodattimen häntä koskevia uutisia varten. Kaikki tämä pelaa Trumpin pussiin, sillä ns. tavallinen kansa ei siedä älymystöä. Trumpia ei kuitenkaan suodateta median toimesta, sillä hän luo uutisia. Tämänkin Trump tietää.

Sitä emme tiedä, onko koko presidentinvaalikampanja Trumpille vain yhtä suurta julkisuuskampanjaa tulevia projekteja varten, vai haluaako hän todella Usan presidentiksi. Ja jos hänestä Usan presidentti tulisi, niin kävisikö hänelle kuten muille populisteille. Todellisuus latistaa puheet. Usan presidentit toki ovat ennenkin aloittaneet sodan jossain päin maailmaa, että huomio kääntyisi pois sisäpolitiikan ongelmista. Vaikka rikas mies onkin, valtion johtaminen on aivan erilaista kuin bisnesimperiumin.

Kommentit

Suositut postaukset