Luettua: Leif Salmenin runoteokset: eurooppalaista kulttuuria ja pettymystä yhteiskuntaan

Hiljattain edesmennyt toimittaja Leif Salmen muistetaan piinkovana tv-haastattelijana. Hän oli myös kirjailija ja mikä vielä parempaa runoilija. Hänen runotuotantoonsa en ole aiemmin tutustunut ja niinpä päätin varata kirjastosta pari hänen runoteostaan: Ikonin ja Mutta Marx ajatteli toisin.

Kirjat ovat 1980- ja 1990-luvuilta ja Salmen on ne alunperin kirjoittanut äidinkielellään ruotsilla. Minusta on käännöstyö on kelpoa, vaikka en alkuperäisteoksia ole lukenut.  Kirjat sai hyvin tilattua kirjastosta, sillä varauksia ei Salmenin runoihin ollut tullut edes hänen poismenon vuoksi. Suomessa ei tietysti runouden päälle oikein ymmärretä.

Salmen tunnettiin ainakin eräässä elämänvaiheessaan kovana vasemmistolaisena, mutta näistä teoksista politiikka loisti pääosin poissaolollaan sellaisessa julistavassa sävyssä. Sävy on enemmän omalla tavallaan henkilökohtainen ja maailmaa kohtaa pessimistinen.

Yhteiskunnallisuutta hän ei ole unohtanut, se toimii monien runojen ytimenä, tietynlainen pettymys siihen, miten maailma toimii ja miten ihminen jää osaseksi rattaistossa yrityksistään muuhun huolimatta.

Salmen piti matkustelusta ja se näkyy hänen runoissaan. Monien tapahtumapaikka sijaitsee eurooppalaisissa kulttuurikaupungeissa. Tyylilajinaan Salmen käyttää paljon proosarunoa, joka tuntuukin hänelle omimmalta muodolta. Eivät hänen runot varsinaisesti ole vallankumouksellisia, mutta luettavia ne ovat.