Luettua: Vuosisatani - Urho Kekkonen - Hidastempoista ja ikävystyttävää muisteloa

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Nyt luvussa Urho Kekkosen muistelmasarja ainoaksi jäänyt Vuosisatani 1. Tosin googlailemalla selvisi, että sen on ilmeisesti oikeasti kirjoittanut Paavo Haavikko. Niin tai näin niin kirja joutuu blogiini vielä. #urhokekkonen #kirjagram #kirja #kirjainsta

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu Helmi 13, 2020 kello 4.28 PST

Ja näinhän siinä kävi kuten Instagram-sivuillani lupasin, että kirjoitan kirjasta blogiini.

Suoraan sanottuna kirja oli aika pettymys. Urho Kekkosen kolmeosaiseksi suunnitellut muistelmat jäivät yhteen osaan, joka käsittää Kekkosen elämän vuodesta 1900-1937.

Kekkosen sairaus oli vaatinut veronsa, sillä kirja ilmestyi vuonna 1981, jolloin Kekkosen muistisairaus oli jo pitkälle edennyt. Luinkin netistä, ettei Kekkonen olisi laisinkaan itse kirjoittanut kirjaa vaan Paavo Haavikko. Sitä suuremmalla syyllä ihmettelen sitten sen tasoa. No. Niin tai näin.

Kirjan vahvinta antia on Kekkosen lapsuuden ja nuoruuden aikojen kuvaus. Ne ajathan muistisairaan päässä kauimmin pysyvätkin. Kirjassa on paljon kirjeitä, paikoitellen liikaakin, mutta liikuttavia ovat Kekkosen vanhempien kirjeet. Varsinkin äiti oli hädintuskin kirjoitustaitoinen.

Sellaisista lähtökohdista ponnisti aikanaan Suomen mahtavin mies. Joskaan ei hänen lapsuutensa rutiköyhää ollut, hänellä oli varaa käydä kouluja. Kajaanin koulussa hänet tunnettiin kurittomana oppilaana, mutta kuten Kekkonen kirjassa ilmaisee, hän halusi vain kyseenalaistaa asioita.

Sisällissodan ajan kuvaus oli myös mieleeni. Koulupoika Kekkonen kun lähti sisällissotaan hädin tuskin täysi-ikäisenä, ei tainnut edes olla. Mikään kiihkomielinen hän ei tämän kirjan perusteella ollut. Lähti kun muutkin lähtivät.

Yhden aikakauden elämästään Kekkonen on sivuuttanut täysin. Sen ajan kun hän oli Etsivän Keskuspoliisin, nykyisen Supon työntekijänä. No. Ehkä hän ei ole myöhemmin halunnut kertoa nyttemmin kyseenalaiseksikin tiedetyistä kuulustelumenetelmistään. Kekkonen tasaa taitavasti muutenkin itsensä keskilinjan mieheksi.

Millään tavoin ei Kekkonen avaa itseään ihmisenä. Kirjassa vain listataan tapahtumia ja saavutuksia. Siitä jää henkilökohtainen taso lähes tyystin puuttumaan niin kuin tietenkin valtiomiesten muistelmissa usein jää. Ainoastaan lapsuus saa jotain syvyyttä. Mitään syvyyttä ei ole hänen avioliittonsa alun kuvauksessa eikä oikein edes kaksospoikien syntymän kuvauksessakaan.

Kekkosesta on kirjoitettu lukemattomia kirjoja. Kannattaa syventyä niihin ennemmin kuin tähän opukseen.