Luettua: Henrik Tikkanen: Yrjönkatu: Kirjailijan hidas kuolema

Hiljattain luin Henrik Tikkasen ns. osoitesarjan. Se oli vallan erinomainen lukukokemus. Nyt sain ystävältäni lainaksi Tikkasen myöhempää tuotantoa, kirjan nimeltään Yrjönkatu, joka jatkaa Tikkasen tunnustuksellista tuotantoa.

Yrjönkadussa Tikkanen on saanut itselleen kuolemantuomion. Eli syövän. Ikääkin alkaa olla jo kohta 60 vuotta, eikä kunto ole enää niin kuin ennen. Elinajanodote on tosin pitkä ja Tikkanen elikin kirjan tapahtumavuodesta 1979 vielä viitisen vuotta.

Kirjana Yrjönkatu ei ole aivan yhtä vahvaa tuotantoa, kuten edeltävä osoitesarja, mutta Tikkasen tyylin ystäviä sekään ei petä. Teksti on edelleen tikkasmaisen nasevaa ja lyhyttä, mutta tässä kirjassa eksytään välillä pohtimaan jo YK:n merkitystäkin.

Tämäkin kirja liikkuu Tikkasen tunteiden ympärillä ja erityisen paljon tilaa Tikkanen omistaa vaimolleen ja epäilykselle siitä, ettei vaimo rakasta häntä. Itsekeskeisyydelleen Tikkanen on kuitenkin antanut tilaa vähemmän kuin muissa teoksissaan. Tyttärenkin sairastuminen selvästi liikuttaa häntä.

Juominen on tällä kertaa sivummalla, vaikka Tikkasen Kosmos-ryyppykeikka onkin herkullinen, jossa Tikkasta sätittiin juoppalallista kaikilla mahdollisilla nimityksillä.

Tikkanen huomaa selkeästi ajan ajaneen hänen ajatuksiensa ohitse parisuhteista ja naisista ja tekee siitä tyylilleen uskollisena itseironista huumoria kun vaimokin alkaa olla häntä menestyneempi. Nykyisin kun Kosmos-ravintolaan tuskin edes pääsisi pelkästään ryypiskelemään. Joten tällaisilta kohtaamisilta vältyttäisiin.

Kirjan nimen mukaisesti tapahtumat liikkuvat Yrjönkadun ympäristössä, josta löytyy niin Tikkasen työpaikka, lääkärit ja ravintolat kuin legendaarinen Vanhan kirkon puisto, jonka kirkon syntyhistoriaakin Tikkanen pohtii.