Mihin katosi vasemmisto? Miksi en enää äänestä vasemmistoliittoa?

Piti pitää taukoa, mutta en pysty, kun muukin kirjoittaminen sujuu. Pahoittelut.

Jo kauan olen pidätellyt tätä aihetta. Vasemmistoliiton ja miksei koko vasemmiston muuttumista köyhän kansan ystävästä, siksi mitä se nyt on vihreätukkaisten feministien puolueeksi. En edes tiedä miten tämä kaikki tapahtui, että vasemmistoliitosta tuli puolue joka ymmärtää kaikkea, mutta ei ymmärrä ketään. 

Tuon vasemmistoliiton Instagram-sivuilta upottamani kuva kertoo kaiken. Voisi innostua, että ahaa, nyt se vasemmistoliitto ajaa kaikkien asiaa, mutta totuus selviää nopeasti. Vasemmistoliiton mielestä alle 15-vuotiaiden pitäisi päästä sukupuolen korjausleikkaukseen. Siis lasten, jotka ovat itsestään kaikkein epävarmimmassa iässä.

Vasemmiston tavoitteena ei enää aikoihin ole ollut ruokkia ja työllistää köyhät ihmiset vaan se puuhastelee täysin järjettömien ja elämälle vieraiden asioiden parissa. Se hallinnoi netissä omasta mielestään myös sitä tapaa, mikä on oikea tapa ajatella ja toimia. Heidän omansa on tietenkin se oikea. 

Vasemmiston ajattelussa ei ole edes enää mitään logiikkaa. He puolustavat oikeutta pitää burkhaa vaikka hamaan loppuun saakka. Sen sijaan heitä ei tunnu kiinnostavan pätkääkään kotimaan ruokajonot. 

Itse äänestin vasemmistoa joskus useinkin. Sitten puolueesta yksi toisensa jälkeen jäivät pois järkevät vasemmistolaiset ja puolue muuttui vihreiden alajaostoksi. Sen jälkeen kun Esko Seppänen, Esko-Juhani Tennilä ja muut kumppanit lähtivät, niin en enää kokenut Paavo Arhinmäen vasemmistoliittoa omaksi.

Puoluetta ei tunnu edes harmittavan, että jokainen duunari ja köyhä on sieltä luisunut persujen ja muiden puolueiden kannattajiksi. Se kilpailee mieluusti vihreiden kanssa samoista äänestäjistä, eikä edes yritä löytää vanhoja takaisin. 

Vasemmistoliiton ajattelutapa on nykyään se, että jos et jaa mielipiteitä olet persu tai jopa natsi. He ovat nimenneet natseiksi, jopa pakolaisena Suomeen saapuneita henkilöitä, kun eivät suostu noudattamaan heidän kuvaansa siitä, minkälainen pakolaisen täytyisi olla. 

Surullista kyllä, niin he varmasti tätäkin kirjoitusta pitävät natsin tai persun kirjoittamana. Itsekritiikki on niin heikkoa.

Kommentit

  1. Eihän nuo Vasemmistoliiton nykyiset johtajat ole olleet ns. oikeissa töissä koskaan, joten miten edes ymmärtäisivät pienpalkkaisen duunarin elämästä mitään. Ja demarit seuraavat pienellä viiveellä perässä.

    VastaaPoista
  2. Sanna Marinkin oikein korosti olleensa kaupan kassalla, mutta siinä hänen kontakti tavallisiin ihmisiin sitten olikin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset