Ajavatko Natohaukat vielä Suomen sotaan?

Taitaisi taas olla Ukraina-postauksen aika. Koronastakaan ei ole mitään uutta, vaikka se jyllää kuulemma entiseen tahtiin.

Minua alkaa epäilyttää, että Natohaukat vielä ajavat Suomen sotilaalliseen konfliktiin, mikäli saavat tahtonsa läpi pikajäsenyyteen samaan aikaan Ukrainassa ollaan täydessä sotatilanteessa. Onneksi demarit tai edes keskusta eivät lähde näillä näkymin tähän leikkiin mukaan. En kyllä antaisi tässä propagandatilanteessa kansan päättää natojäsenyydestä kansanäänestyksellä.

Silloin ei edes lohduta sanoa, mitä minä sanoin, jos sota tulee. Toivottavasti ei tule. Suomen media ajaa tätä Natohaukkojen asiaa täysin kritiikittömästi ja muutenkin Suomessa pullistellaan kuin ennen vanhaan suursodan kynnyksellä. Jos joku poliitikko ei kannata Nato-jäsenyyttä, joutuu hän heti hyökkäyksen kohteeksi.

Tuota ihmettelen kanssa edelleen, kun ihmiset luulevat, että Neuvostoliitto ja Venäjä on sama asia. Eikä tämäkään vielä, mutta ihmiset tosissaan luulevat, että Venäjä on kommunistinen maa. Sehän on niin kaukana siitä kun vain voi olla. 

Omituisia käänteitä löytyy myös näistä venäläisten tuotteiden boikoteista. Jopa Z-kirjain on paheksuttava. Ihan oikeasti, entä jos Venäjän armeija olisi käyttänyt vaikka A-kirjainta ajoneuvoissaan. 

Ihmetellä sopii kyllä taas Venäjän armeijan heikkoa suorituskykyä. Taitaa homma mennä niin kuin Tsetseniassa, jossa sotilaat myivät toisten sotilaiden ruoat ja jopa aseet sekä patruunat. Ja tähän kun liitetään epäinhimillinen simputus, en yhtään ihmettele, jos venäläisillä sotilailla ei riitä taistelumotivaatiota. 

Venäläisten syyrialaisetkin vahvistuksetkin taitavat siirtyä pikapikaa turvapaikanhakijoiksi Puolan rajalle. Turvapaikanhakijoista puheen ollen, niin niistähän on nyt väännetty kättä, kun irakilaisia ja somalialaisia nuoria miehiä ei kansa riemurinnoin ota vastaan. Mutta onneksi Rami Adham sentään vie taas leluja. Nyt Ukrainaan. Ei kun lahjoittamaan petostuomion saanelle. Petosmiehiä on toki myös Aleksi Valavuori, joka myös kerää rahaa Ukrainaan. Hmmm...

Nykyisin kaikki silmille. Some on täynnä kuvia ja videoita taisteluista ennen kuin ne on edes kunnolla päättynytkään. Sodan voittaja on jo nyt Zelenskyin viestintätiimi. Se saattoi jopa ratkaista sodan kulun alkusokin jälkeen, kun venäläiset hyökkäsivät Ukrainaan. Ei niitä somesotilaita turhaan kouluteta Suomen armeijassakaan.

Kommentit

Suositut postaukset