Politiikan ahdisteluväitteet: Seksuaalista ahdistelua vai vallankäyttöä?

Yle teki kyselyn kansanedustajille heidän kokemastaan seksuaalisesta ahdistavasta käytöksestä. Jutun lopussa tietenkin vasta todetaan, että ylivoimainen enemmistö ei ole sellaista kokenut ja että miehetkin joutuvat kokemaan seksuaalisesti ahdistavaa käytöstä. 

Kansanedustaja Niina Malm ilmoitti tehneensä ilmoituksen kolmesta kollegastaan, joiden koki ahdistelleen häntä. Jutusta käy ilmi, että he eivät ole edes koskeneet Malmiin tai edes viestitelleet hänen kanssaan. Kyse on ollut eleistä ja "vartaloa arvioivasta katseesta". Nimiä ei kuitenkaan mainittu. Syytetyt miehet ovat varmaankin olleet jo kauhusta kankeita, että joutuvatko mediahelvettiin.

Päätin sitten kirjoittaa Twitteriin asiasta ja ei koskaan ole tullut yhtä paljon kommentia ja keskustelua mistään päivityksestäni. Osa kommentoinnista oli asiatonta, mutta todella hyviäkin kommentteja löytyi. Se kuitenkin kävi selväksi, että pinnan alla kuohuu ja suurin osa kokee, että ihmisiä vainotaan syytöksillä ahdistelusta  jo turhaan. 

Mutta ihmettelen tosissani, onko joku mieskansanedustaja tosiaan vielä niin hölmö, että kommentoi ääneen edes kollegansa hametta saati sitten että riisuisi silmillään. En jaksa uskoa. 

No. Teuvo Hakkaraisen kännikourimista on kyllä käsitelty käräjilläkin, mutta Teuvo on poikkeus sääntöön. 

Ahdistelua on taatusti ollut ennen politiikassa ja kaikkialla muuallakin järkyttävissä määrin, sitä en kyllä lähde kiistämään.

Itse jos olisin politiikassa, todellakin harkitsisin tarkoin jo, että uskaltaako sitä naista edes katsoa. Edes niihin silmiin. Jokuhan voi senkin kokea ahdistavana. Mistä voi tietää, että on mennyt liian pitkälle, jos ensimmäisen kerran lukee tekemisistään lehdistä, eikä henkilökohtaisesti sanota, että lopeta. 

Pahintahan tässä on, että ne naiset, jotka oikeasti kokevat seksuaalista häirintää, kuten kourintaa ja törkeää ehdottelua, ovat varmaankin hiljaa. Eivät kaikki halua julkisuusmyllyyn. 

Seksuaalinen ahdistelu itsessään on vallankäyttöä ja alistamista, mutta politiikassa häinrintäsyytöksiä on käytetty aseena ja tullaan käyttämään. Luulisin näin. Vallalla on käsitys naisesta uhrina lähes kaikessa ja se ei tule muuttumaan. 

Wille Rydmanin tekemisiä tutkittiin poliisin toimestakin ja todettiin, etteivät ne ylittäneet rikoskynnystä. Hänen uransa on kuitenkin ohi. En tosin hänen kaltaistaan patamustaa porvaria edes lähtisi puolustelemaan. Ja suurin osa muistaa vielä yli 10 vuoden takaisen eduskunnan häirintäkohun, jossa lopulta todettiin että suurin osa syytetyistä mieskansanedustajista ei ollut syyllistynyt mihinkään.

Miehen liikkumavara on politiikassa nykypäivänä todella kapea, ellei ahdistava ja tulevaisuuskin synkkä. Millään et voi puolustautua, olet täysin median ja sinua syyttävän ihmisen/ihmisten armoilla, vailla mitään oikeusturvaa.

Kommentit

Suositut postaukset