Palkkaisitko kuolemantaitovalmentajan?

Palkkaisitko itsellesi kuolemantaitovalmentajan? Näin todella eräs vakuutusyhtiö etsii palkkalistoilleen kuolemantaitovalmentajaa. Ilmeisesti aivan oikeasti. 

Sivuajatuksena tietenkin myydä henkivakuutuksia. En kyllä tiedä, onko hommaan varsinaisesti ryntäystä. Moni ei halua toimia kuoleman markkinamiehenä.

No. Minä en enää saa henkivakuutusta, jos en nyt mitään muitakaan vakuutuksia. En oikein ymmärrä, miten kuolemaan voi edes valmentaa? Kuka pystyy ennakoimaan, miten kuolemaansa suhtautuu, jos edes ehtii sitä tajutakaan. Harva kuolemastaan riemuitsee, ellei henkiset ja fyysiset kivut ole liikaa. Kuokemasta riippuen tietenkin.

Kuolemantaitovalmentaja kuulemma auttaa puhumaan kuolemasta. Kyllähän kuolemasta mielestäni puhutaan paljonkin. 

Ongelma taitaa olla siinä, ettei sitä ajatella omalle tai läheisten kohdalle. Se on myös luonnollista. Kuka omaa kuolemaansa jaksaisi miettiä? Puhumattakaan läheisten kuolemasta, joka on jo pelottavampi ajatus kuin oma kuolema.

Parhaiten kuolemaan voi valmistautua elämällä. Jos on elänyt edes hiukan unelmiensa ja tahtonsa mukaan, niin kuoleman ei tarvitse olla pettymys. Tätähän monet katuvat kuolinvuoteellaan, etteivät ole eläneet.

Siinä  suhteessa voin olla tyytyväinen. Olen elänyt, niin kuin olen halunnut ja unelmieni mukaan. Unelmat vain pettivat minut. Voi siitä sentään kohtaloa syyttää.