Pitkä itku Käärijän tappiosta

Pakko vielä kerran  avautua tästä Käärijä-huumasta, jota lähes hysterianakin voi pitää. Se kun ei osoita loppumisen merkkejä, vaikka kisoista jo yli viikko.

Ensinnäkin ihmetyttää, että huumaa pidetään ilon asiana. Jos uskallat tätä huumaa kritisoida, saat lähes raivokasta palautetta ja ivaa. Onko raivo ja iva ilon asioita? 

Onko ihminen sen huonompi, jos ei halua heilutella käsiään typerästi ja pukeutua vihreään? Tai ei halua lähteä joukkohysterioihin mukaan?

Suomessa on menty siihen, että saa olla näistä huumista vain yhtä mieltä. Sama koski esimerkiksi Nato-huumaa. Jos olet vastaan, olet ikävä ankeuttaja ja jengipetturi. 

Niin ja huvittavinta oli, kun sitä voittoa ei Käärijälle tullut. Jokainen tietää Euroviisujen säännöt. Voittaja on se, jolla on eniten pisteitä tuomariäänten ja yleisöäänten jälkeen. On turha mussuttaa että Käärijä voitti oikeasti.

Ja kuka tietää, kuinka paljon Käärijänkin ääniin vaikutti Suomen tuore Nato-jäsenyys. Sehän on se pelin henki nykyään, että kaikkien on oltava Natossakin.

Kaiken lisäksi kyse on vain laulukilpailusta. En ymmärrä, miksi Suomessa otetaan kaikki niin helvetin vakavasti. Yksi voitto tai tappio sinne tänne. 

Pieni ihmehän jo oli, että suomeksi laulettu biisi ylipäätään pärjäsi. Varsinkaan kun kappale ei mikään musiikkitaiteen mestariteos ole edelleenkään.