Katsottua: Viisi valittua: Ylipitkä fanivideo

Pakko sanoa, etten ymmärrä, miten HBO on voinut ostaa Viisi valittua -dokumenttisarjan. Se pyörii nyt tosin myös TV5:lla.

Edellisen hallituksen naisviisikosta tehty sarja on ensimmäisen jakson perusteella kuin ylipitkä fanivideo. Ohjaaja ei edes yritä peitellä ihailuaan kohteitaan kohtaan ja mitä ilmeisemmin myös omia käsityksiään politiikasta ja yhteiskunnasta.

Dokumentti toistaa jokaikisen kliseen mitä ikinä vain voi löytää. Ensimmäisessä jaksossa on pelkkiä puhuvia päitä, joita ei kyseenalaisteta mitenkään. 

Päinvastoin. Areenalle vyörytetään vanhat kliseet siitä, kuinka Suomessa naisen olisi jotenkin vaikeaa ollut edetä urallaan viime vuosina tai kuinka tasa-arvo horjuu yhdessä maailman tasa-arvoisimmissa maista. Väliäkö sillä, että naiset pärjäävät kaikilla mittareilla nykyään paremmin kuin miehet.

Sarja ei millään tavoin pääse lähelle kohteitaan ainakaan ensimmäisessä jaksossa. Ainoastaan kohtauksessa, jossa Sanna Marin laittaa huulipunaa eduskunnassa on edes jotain aitoa. Tämänkin kohtauksen Marin käskytti poistamaan, mutta luojan kiitos tähän ei sentään suostuttu.

Useammin kuin kerran tulee mieleen, miksi tämä on tehty. Senkö takia, että Suomessa oli viisi naisministeriä päättämässä asioista? 

No ehkä ulkomailla tähän liittyy tietenkin ihmetystä, mutta Suomessa on ollut jo naispresidenttikin. Get over it.

Ja kuten jotkut ovat sanoneetkin, tätä dokkarisarjaa ei olisi tehty ilman Sanna Marinia ja hänen saamaansa maailmanlaajuista mainetta. Vaikka Marin ei dominoi sarjaa, on hän sen ainoa tähti. Muu on sivuseikkaa.

Kommentit

Suositut postaukset